Suomenkieliset
Wikipedia
Suomenkieliset ovat etninen ryhmä, jolla on maailmassa yli 6 miljoonaa edustajaa lähinnä Suomen alueella, merkittävästi myös Ruotsissa, ja jonkin verran Yhdysvalloissa ja Venäjän Karjalassa. Suomenkielisten äidinkieli on suomi. Suomen kieli poikkeaa suuresti ympäröivien alueiden valtakielistä, lukuun ottamatta harvalukuisia kielisukulaisiaan. Se kuuluu suomalais-ugrilaiseen kielikuntaan ja sen itämerensuomalaiseen haaraan. Suomenkielisiä kutsutaan suomalaisiksi, tosin suomalaisiin Suomen valtion pääväestön muodostavana kansakuntana lasketaan usein myös suomenruotsalaiset ja muita ryhmiä.
Käsite suomalaisuus, kuten moni muukin kansallisuustermi, on nykykäytössä laaja, subjektiivinen ja epämääräinen; joillekin se merkitsee kieltä, joillekin sukujuuria, joillekin kansalaisuutta, toisille taas pitkään maassa asuneita etnisiä ryhmiä. Suomenkielisyyden (etnisenä nimikkeenä) tulkinnallisuus sen sijaan on vähäisempi. Kuitenkin esimerkiksi saamelaisuus juridisessa mielessä tarkoittaa usein saamelaisia sukujuuria, vaikka saamen kielitaito puuttuisikin. Myös suomalaisuutta määritellään toisinaan sukujuurien avulla. Monet ulkosuomalaiset haluavat myös määritellä itsensä suomalaisiksi suomalaisten sukujuuriensa kautta. Suomalaisuus voi tarkoittaa myös suomenmielisyyttä, eli voimakkaan suomalaisen kansallishengen osoittamista.
Käsitteet suomalainen ja suomenkielinen sekoittuvat usein, jopa tieteellisessä kielessä. Esimerkiksi tutkittaessa suomalaisten alkuperää tutkitaan nimenomaan suomenkielisten, suomen kielen tai suomenkielisten esi-isien alkuperää. Toisaalta monia historiallisen ajan Suomessa syntyneitä ja asuneita merkkihenkilöitä nimitetään suomalaisiksi, vaikka he olisivat puhuneet lähinnä jotain muuta kieltä.
[muokkaa] Suomenkielisten alkuperä
Suomenkielisyyden alkuperän voidaan katsoa olevan Suomessa ja sen ympäröivillä alueilla. Suomensukuinen kieli on huomattavasti vanhempi etninen piirre pohjoisessa Euroopassa kuin indoeurooppalaiset kielet. Indoeurooppalaiset kielet ovat levinneet Suomeen ja sen lähialueille, joilla on aiemmin puhuttu muita kieliä. Suomensukuiset kielet sen sijaan ovat alueella vanhempia, mutta ei ole selvää, että nekään edustaisivat kaikkein vanhinta kielikerrostumaa.
Suomalaiset eivät ole geneettisiä lähisukulaisia saamelaisille tai muille suomalais-ugrilaisten kielten puhujille itämerensuomalaisia (kuten virolaiset ja karjalaiset) lukuun ottamatta. Suomalaisten läheisimmät sukulaiset löytyvät itämerensuomalaisista, germaanisista ja balttilaisista kansoista.
Nykyisen teorian mukaan suomalaisten kielelliset esi-isät ovat asuneet Suomessa tuhansia vuosia, jo kivikaudesta lähtien. Joidenkin mukaan jo suomen maaperän alkuasuttajat, jotka tulivat pian maan paljastuttua jääkauden jälkeen, edustivat suomenkielisten kielellisiä esi-isiä, tosin tämä on epävarmaa. Suomessa puhuttu kielimuoto on kuitenkin muokkautunut aikojen kuluessa, ja saanut esimerkiksi paljon lainasanoja ja joitakin kieliopillisia vaikutteita.
Tärkeänä vaiheena pidetään kivikauden loppupuolella tapahtunutta kantasuomen jakaantumista saamelaiskieliin ja itämerensuomalaisiin kieliin, joka saattoi tapahtua joko suomalais-ugrilaisen kielimuodon leviämisellä Suomen ja lähialueiden rannikoilta sisämaahan, tai sitten indoeurooppalaisen balttilaisen kulttuurin vaikutuksesta. Tästä on kuitenkin muitakin teorioita. arkeologisen Kiukaisten kulttuurin katsotaan edustavan kantasuomen jakautumisen sitä haaraa, josta polveutuvat itämerensuomalaiset kielet.
Oletetaan, että esihistorialliseen Suomeen on aikojen kuluessa tullut joissakin erissä germaanista ja balttilaista siirtolaisasusta, jotka ovat kuitenkin vähälukuisina sulautuneet kantaväestöön, jättäen lainasanoja ja kulttuurivaikutteita. Kovin kaukaa lähteneitä tai suuria kansainvaelluksia ei Suomeen ole kuitenkaan saapunut. Keskiajalla tuli ruotsalaisia lähinnä Suomen rannikkoalueille, mutta Suomen ruotsinkielisten pääosa on sukujuuriltaan suomenkielisiä, jotka ovat ruotsalaistuneet. Venäläisiä vaikutteita on tullut suomalaisille suunnilleen yhtä kauan kuin ruotsalaisiakin, tosin lähinnä toisen itämerensuomalaisen ryhmän, Karjalaisten kautta. Ruotsin vallan aikana ortodoksiset karjalaiset vetäytyivät itään päin luterilaisten suomalaisten levittäytyessä Itä-Suomen eri alueille. On arveltu tähän liittyneen jopa Ruotsin harjoittamaa ortodoksien vainoa, tosin tämä on asetettu nykyisin kiistanalaiseksi. Karjalaisuuden siirtyminen itään siirsi myös karjalaisia kulttuuripiirteitä etäämmäs suomalaisista. Nykyiset suomen kielen karjalan murteen puhujat ovat eri ryhmää kuin karjalan kielen puhujat. Karjalan murteen puhujat ovat merkittävissä määrin alkuperältään (länsi-)suomalaisia, vaikka osa heistä asuu karjalankielisten entisillä asuin- tai eränkäyntiseuduilla.
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maaseutuväestöihin oletetaan vielä historiallisellakin ajalla sekoittuneen jonkin verran saamelaisia muistuttaneita ihmisiä, joiden arvellaan vielä tällöin asuneen harvalukuisina näiden alueiden erämaissa. Myös vanhat tarinat ja jotkin paikannimet kertovat alueilla aiemmin asuneista lappalaisista, jotka on tulkittu lähinnä saamelaiskielten puhujiksi. Missä määrin Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon lappalaiset olivat geneettisesti nykyisten saamelaisten kaltaisia, on epävarmaa. Mahdollisesti kuitenkin enemmän, kuin eteläisemmät "Suomen lappalaiset", jotka eivät juurikaan eronneet geeneiltään suomalaisista.
Ehkä ensimmäiset todella kaukaiset tulokkaat suomenkielisten keskuudessa ovat olleet Ruotsin vallan ajan loppuvaiheissa tulleet romanit ja Venäjän vallan aikana tulleet tataarit, joiden vaikutus suomenkielisten kulttuuriin on kuitenkin jäänyt pieneksi.
Suomen kielelle ei ole määritettävissä tarkkaa syntymäaikaa. Suomenkielisiin on vanhastaan kuulunut eri murteita ja näitä käyttäviä heimoja, jotka ovat ilmeisesti ajoittain lähentyneet toisiaan, ajoittain taas erkaantuneet. Suomen kirjakielen luominen ei ollut suomen kielen syntymä, vaikka sillä yhtenäistettiin eri murteiden kieliä. Viron kielen esiasteilla on ilmeisesti ollut tärkeä vaikutus suomessa puhuttuun kieleen, varsinkin suomen lounaismurteiden kehitykselle. Myös kulttuurillinen yhteys viroon on ollut voimakas.
[muokkaa] Suomenkielisten kulttuuri
Suomenkielisten kulttuuri, kuten kielikin, on vanha ja ominaislaatuinen. Toisaalta suomenkielisillä on monia yhteisiä kulttuuripiirteitä muiden lähialueiden ryhmien kanssa. Suomalaisilla on yhteistä erityisesti skandinaavisen, balttilaisen, saksalaisen ja virolaisen kulttuurin kanssa, itäsuomalaisilla taas on näiden lisäksi nähtävissä karjalaisen ja slaavilaisen kulttuurin piirteitä. Kaikki suomen kulttuurilliset lähisukulaiset asuvat itämeren piirissä.
Suomenkielisten kulttuurin kehitykseen ovat vaikuttaneet huomattavasti jo vuosisatoja yleiseurooppalaiset kulttuurivaikutteet, kuten kristinusko, latinalais-kreikkalainen antiikin kulttuuriperintö, ja nykyisin myös anglo-amerikkalaiset ja ylikansalliset kulttuurivaikutteet. Suomenruotsalaisilla on joitakin eri kulttuuritraditioita, mutta myös monia samankaltaisia kuin suomenkielisillä. Suomenkielisistä valtaosa on uskonnoltaan luterilaisia, mutta vähemmistönä esiintyy myös ortodoksisuus.
Suomalaisten kulttuurissa on myös joitakin samankaltaisia piirteitä saamelaisen ja itäisempien suomalais-ugrilaisten kulttuurin kanssa, muun muassa mytologian ja uskomusten osalta. Esimerkiksi suomalaisten vanhaan uskomusmaailmaan on kuulunut shamanistisia piirteitä, jotka muistuttavat saamelaisten tai muiden suomalais-ugrilaisten shamanismia. Nämä piirteet ovat olleet kulttuurin syvimpiä osia, ja myös vanhimpia.
On myös väitetty, että suomalaisilla (nimenomaan suomenkielisillä) olisi suomalais-ugrilaisesta kielisukulaisuudesta johtuen luonnonkansan "luonteenlaatu". Suomalaisten on muun muassa kerrottu pitävän luonnosta ja olevan hiljaisia, ujoja tai viinaan meneviä. Jokin osa tällaisista kansallisista stereotypioista on varmaankin totta ainakin osaa suomalaisista koskien, mutta toisaalta tällaiset ovat kuitenkin karkeita yleistyksiä ja joissain tapauksissa jopa rasistisia harhaluuloja. Kansallisia stereotypioita esitetään lähes kaikista kansoista niin huumorina, rasismina kuin oletettuina tosiasioinakin. Suomenkielisiin on myös kohdistunut paljon poliittisluonteista rasismia, jonka tarkoitus on ollut estää suomenkielisten yhteiskunnallista nousua, tai esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa, sulauttaa suomenkielistä vähemmistöä valtaväestöön.
Kuitenkin lienee totta, että keskimäärin suomalaisten luontosuhde on poikkeuksellinen länsimaalaisille. Suomalaiset ovat asennetutkimuksissa osoittaneet poikkeavaa kiinnostusta luontoon. Monet suomalaiset viettävät mielellään aikaa kesämökillä. Suomalaisten luontosuhteeseen voi vaikuttaa pitkien traditioiden lisäksi myös se tosiasia, että Suomi on maailman metsäisin maa. Luonto on pakostakin lähellä monia suomalaisia aivan keskikaupunkien asukkaita lukuun ottamatta.
Nykyisin suomalaiset elävät kansallisissa stereotypioissa myös huipputeknologiaa hyödyntävänä "kännykkäkansana", joka on toisaalta valmis hylkäämään perinteensä tai jo valmiiksi ne unohtanut, mutta toisaalta tämän vuoksi kykenevä nopeaan kehitykseen ja uusiin näkemyksiin.
