Suhdannevaihtelu
Wikipedia
Suhdannevaihtelu tarkoittaa talouden kasvun vaihtelua sen pitkän aikavälin trendistä. Vaihtelu voidaan jakaa osiin, jotka ovat noususuhdanne, korkeasuhdanne, laskusuhdanne ja matalasuhdanne. Taantuma on pitkittynyt, noin muutaman vuosineljänneksen kestoinen, matalasuhdanne. Erityisen syvä ja pitkittynyt taantuma on puolestaan lama. Suhdannevaihtelua mitataan tavallisesti reaalisella bruttokansantuotteella. Yksi hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on tasoittaa suhdannevaihtelua.
[muokkaa] Suhdannevaihtelun hallinta
Koska talouden matalasuhdanne aiheuttavaa ongelmia etenkin työttömäksi jääville ihmisille, talouspoliitikalla yritetään tasoittaa suhdannevaihtelua. Laman torjunta nousi tärkeäksi tavoitteeksi 1930-luvun suuren kansainvälisen laman myötä. Toisaalta hallinnon puuttuminen talouden toimintaa sisältää riskejä. Esimerkiksi 1929-1933 Yhdysvaltojen presidenttinä toimineen Herbert Hooverin politiikan, joihin kuului verojen nosto, katsotaan lisänneen talouden ongelmia.
Taloustieteen näkökulmasta suhdannevaihtelut ovat hankala ilmiö, koska se edellyttää toimien vaikutusten arviointia kaikilla talouden sektoreilla. 1930-luvulta aina 1970-luvulle asti ajateltiin yleisesti, että keynesiläinen talousteoria tarjoaa selkeän perustan talouspolitiikalle. 1970-luvulla muut makrotaloustieteen edustajat alkoivat kasvassa määrin kritisoida keynesiläistä teoriaa. Heistä tunnetuimpia ovat monetaristeja edustanut Milton Friedman sekä mikrotaloudellisia perusteita ja rationaalisia odotuksia korostanut Robert Lucas Jr. Nykyään makrotaloustieteen valtavirta on yhdistelmä sekä uusklassista että keynesiläistä taloustiedettä.
Uudempaa tutkimusta edustaa muun muassa uuskeyneisläinen taloustiede sekä niin sanottu on niin sanottu "Real business cycle" -teoria. Uuskeynesiläinen teoria lähtee malleissaan mikrotaloudellisista perusteista, mutta painottavat hinta- ja palkkajäykkyyksien merkitystä. Vaikka jäykkyydet ovat pieniä, voivat ne uuskeynesiläisten mukaan silti selittää talouden lyhyen aikavälin vaihtelua. "Real business cycle"-teoria lähtee taas siitä, että satunnaiset shokit tuottavuudessa ovat suhdannevaihtelun lähde. Sen mukaan taantumat ja nopean kasvun jaksot ovat markkinoilta tehokas reaktio shokkeihin.
Taloustieteessä on myös pienempiä koulukuntia, joilla on valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Itävaltalainen taloustiede ei usko, että suhdannevaihtelut kuuluvat vapaaseen markkinatalouteen. He väittävät, että rahan määrään puuttuminen aiheuttaa suhdannevaihtelun. Seuraten Ludwig von Misestä he pitävät korkotasoa investointipäätöksiä ohjaavana hintana. Vapaassa taloudessa korkotaso heijastaa lainaajien ja lainanottajien aikapreferenssiä, johon valtion ei tule puuttua. Toista laitaa edustaa marxilainen taloustiede. Karl Marx väitti, että suhdannevaihtelut kuuluvat kapitalismiin ja ovat sen väistämätön osa. Tämän näkemyksen mukaan hallitus ei voi tehdä muuta kuin siirtää talouden kriisin ajankohtaa.
