Sam Peckinpah

Wikipedia

David Samuel "Sam" Peckinpah ( 21. helmikuuta 1925- 28. joulukuuta 1984), oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja -käsikirjoittaja, -tuottaja -ja näyttelijä. Sam Peckinpah muistetaan erityisesti hurjasta visuaalisesta tyylistään, jota hän viljeli esimerkiksi elokuvassaan The Wild Bunch (Hurja Joukko), 1969.

[muokkaa] Nuoruus

Peckinpah syntyi Fresnossa perinteitä kunnioittavaan perheeseen, johon kuului myös isoveli Denny ja adoptoidut nuoremmat sisarukset, Fern Lea ja Susan. Hänen iso-isoisänsä, Rice Peckinpaugh, oli kauppias ja maanviljelijä 1800-luvun alkupuolella. Perhe muutti myöhemmin nimensä muotoon Peckinpah. Samin isoisä, Denver Church Peckinpah, oli tuomari ja myöhemmin edustajainhuoneen jäsen, kuten myös Samin isä David, lakimies monen Peckinpahin suvun miehen tavoin.

Nuori Sam ahmi kirjoja ja jatkoi harrastusta koko elämänsä ajan. Poikavuodet kuluivat suvun maatilalla Dunlap's Ranchilla ratsastuksen ja metsästyksen parissa. Hänen äitinsä Fern Church oli kalifornialaisia uudisraivaajapioneereja. Churchin suvun ansioihin kuului ensimmäisen kastelukanavan kaivaminen keskiseen Kaliforniaan. D. Sammy, joka oli Samin kutsumanimi perhepiirissä, oli hiljainen ja herkkä lapsi, joka luonteeltaan poikkesi veljestään ja isästään. Toisen maailmansodan syttyessä hän liittyi Yhdysvaltain merijalkaväkeen ja näki sodan julmuuden palvellessaan Aasiassa. Sodan jälkeen Sam muutti Kaliforniaan ja alkoi opistekka näyttelemistä University of Southern Californiassa, solmien ensimmäisen avioliittonsa 1947 nuoruudenrakkautensa Maria Sellandin kanssa. Liitto kesti vuoteen 1960.

[muokkaa] Elokuvauran alku

Peckinpah aloitti uransa ohjaamalla ja käsikirjoittamalla televisioon mm. lännensarjaa Gunsmoke, kunnes vuonna 1961 sai ohjattavakseen ensimmäisen teatterielokuvansa, The Deadly Companions. Myös seuraavat ohjaustyöt valkokankaalle olivat westernejä aina 1970-luvulle saakka; Ride the High Country vuonna 1962, Major Dundee 1965, Hurja joukko 1969 ja The Ballad of Cable Hogue vuonna 1970.

Televisiolle Peckinpah ohjasi 60-luvulla muutaman tv-sarjan osan sekä merkityksettömän elokuvan Noon Wine 1966. Loppuvuodesta 1964 Peckinpah lopulta kiinnitettiin ohjaajaksi Steve McQueenin tähdittämään elokuvaan Cincinnati Kid, mutta hän sai muutaman päivän kuvausten alkamisen jälkeen potkut ohjaajanasemastaan näkemyserojen takia. Joissakin lähteissä mainitaan Peckinpahin kuvanneen "eri rotujen välistä eroottista kanssakäymistä ja alastomuutta" ja muuta käsikirjoituksesta poikkeavaa. Hän joutui tapauksen vuoksi myös henkilökohtaisesti mustalle listalle pariksi vuodeksi.

[muokkaa] 1970-luku

Peckinpah joi. 1970-luku kului päihdeongelman parissa. Kuvatessaan mm. Junior Bonneria, studiolta oli palkattu mies vahtimaan häntä, jotta korkki ei aukenisi sopimuksen mukaan ennen iltapäivää kello viittä. Englannissa Sam puolestaan kuvasi 1971 väkivaltaisen thrillerin Olkikoirat, pääosassa Dustin Hoffman.

Steve McQueen oli pääosassa kahdessa seuraavassa elokuvassa, Junior Bonner ja Pakotie 1972. Sitten Peckinpah palasi lännenelokuvaan vuonna 1973 elokuvassa Pat Garrett ja Billy the Kid, jossa esiintyi myös Bob Dylan. Hyvä ystävä Warren Oates oli pääosassa seuraavassa tylyssä Meksikoon sijoittuvassa palkkiometsästäjätarinassa Tuokaa Alfredo Garcian pää vuonna 1974, ja seuraavana vuonna ensi-illassa oli CIA-jännäri Tapporyhmä (The Killer Elite).

Ainoan sotaelokuvansa Rautaristi Peckinpah ohjasi Euroopassa Slivovits-vodkan voimin 1977 palaten Yhdysvaltoihin tekemään rekkakuskifilmin The Convoy (1978). Peckinpah ryyditti alkoholismiaan kokaiinin käytöllä aina The Killer Eliten kuvauksista alkaen, ja vauhti oli liikaa aikaisemminkin oireilleelle sydämelle. Peckinpah sai ensimmäisen sydänkohtauksensa 1979. Lähellä kuolemaa hän oli käynyt jo pari vuotta aikaisemminkin hypätessään täysissä pukeissa hotellin uima-altaaseen "virkistyäkseen", sammuen kuitenkin saman tien ja vajoten altaan pohjaan. Työtoverin sukelsi ja elvytti hänet viime hetkellä.

[muokkaa] Rankka elämä

Ensimmäisen avioliittonsa kariuduttua 1960, josta syntyi kolme tytärtä, Melissa, Kristen ja Sharon sekä poika, Matthew, Peckinpah avioitui 1965 meksikolaisen näyttelijän ja tanssijan Begoña Palaciosin kanssa. "Meksiko on hyvä paikka rakastua...". Suhde oli ilmeisen myrskyisä, sillä pari erosi ja palasi kolmasti yhteen. Kun Palacios kuoli vuonna 2000, hänen tuhkansa siroteltiin Malibu Beachille, jossa sijaitsi myös Peckinpahin leposija. Pariskunnalle syntyi tytär Maria Guadalupe "Lupita" Peckinpah Palacios. Peckinpah solmi vielä kolmannenkin avioliiton 70-luvun alussa kuvatessaan Englannissa Olkikoiria, mutta liitto kesti vain pari vuotta. Ilmeisen karismaattisella ohjaajalla riitti elämänsä aikana myös lukuisia naisia avioliittojen ulkopuolella.

Töiden saaminen oli lopulta hankalaa, koska Peckinpah poltti sillat sekä tuotantokoneistoon että studioihin. Suorasanainen ja rajusti ryyppäävä Peckinpah oli aina ollut Hollywoodin lainsuojaton ja muuttui humalassa aggressiiviseksi. Kukaan ei halunnut riskeerata kymmenien miljoonien tuotantoa sellaisen miehen vastulle, joka saattoi olla päiväkausia ulkona kuvioista alkoholin ja kokaiinin takia. Hänen 14:sta studioelokuvastaan yhtäkään ei esitetty ensi-illassa Peckinpahin haluamassa muodossa vaan esimerkiksi Pat Garrett ja Billy the Kidin ohjaajan versio julkaistiin vuosia myöhemmin vasta 1988.

Moni arvostettu näyttelijä ja työtoveri kuitenkin loi häneen loppuun saakka kestävän työ- ja ystävyyssuhteen, kuten Ernest Borgnine, Warren Oates, Steve McQueen, Slim Pickens, Kris Kristoffersson ja Bo Hopkins, kuvaaja Lucien Ballard jne.

Sam Peckinpahin tuotannolle oli tyypillistä uusien näkemysten ja arvojen kohtaaminen vanhan kanssa, usein esim. romanttisen lännen törmääminen nykyaikaan. Itsetuhoinen elämäntapa ei kätkenyt sitä, että hän oli lahjakas elokuvantekijä. Viimeisen elokuvansa Verinen viikonloppu (The Osterman weekend), hän filmasi vuonna 1984.

Peckinpah lopetti alkoholinkäytön kokonaan vuotta ennen kuolemaansa, mutta liian myöhään. Hän sai massiivisen sydänkohtauksen matkalla joulun 1984 viettoon Meksikoon Palacioksen ja hänen tyttärensä luokse. Peckinpah kuoli aamulla 28.12 sairaalassa Los Angelesissa. Peckinpahin viimeisiksi töiksi jäivät Julian Lennonin musiikkivideot Too late for goodbyes ja Valotte.