Riekko
Wikipedia
| Riekko | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Riekko (Lagopus lagopus) eli metsäkana on pohjoisten alueiden kanalintu.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Levinneisyys
Riekkoa tavataan yleisesti Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa mutta myös Alpeilla. Suomessa riekko on Pohjois-Lapissa erittäin yleinen. Etelään päin tultaessa kannat pienenevät, mutta voivat kausiluontoisesti olla runsaita, varsinkin Itä-Suomessa, Joensuun ja Tampereen korkeudelle saakka. Etelä-Suomessa riekko on harvinainen. Länsi-Suomessa sitä tavataan vaihtelevasti aina Turun seudulle asti.
Riekko sekoitetaan tunturialueilla helposti sukulaiseensa kiirunaan (Lagopus mutus). Lintujen erottaminen pelkästään ulkonäön perusteella on harjaantuneelle silmällekin vaikeaa. Havaintopaikan ja äänen perusteella lajin määrittely on jopa helppoa. Nyrkkisääntö on, että tunturipaljakalla pensasrajan alapuolella esiintyvät ovat riekkoja ja ylempänä havaitut kiirunoita.
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Kesällä uros on punaisenruskea ja mustatäpläinen, naaras ruosteenkeltaisen ja mustan kirjava; siipien alapinnat ja vatsa ovat valkoiset. Syksyllä riekko alkaa vaihtaa asuaan valkoiseksi pian ruskan jälkeen, hyvissä ajoin ennen lumen tuloa. Talvella sekä koiras että naaras ovat kauttaaltaan puhtaan valkoisia mustia pyrstösulkia lukuun ottamatta.
Pituus 40 cm, paino 480-570 g. Koiras on hieman kookkaampi.
Ääni Riekko kuuluu muiden metsäkanalintujen tavoin hiljaisiin maalintuihin. Sen ääntely on harvakseltaan kuuluvaa kopek-kopek -nakuttelua, lukuun ottamatta äkillistä pakolentoon pyrähtämistä, jolloin lintu päästää äänekkään ka-ka-ka-ka-naurusarjan. Pakolento on harvoin 100 m pidempi, jonka jälkeen riekko jatkaa hiljakseen ja ääneti kulkuaan jalan. Soitimella riekkokoiras "kalahtelee" voimakkaasti, mihin naaras vastaa pehmeämmillä naukaisua muistattavalla äänellä. Riekon ääntely eroaa selvästi sukulaisensa kiirunan narisevasta äännähtelystä.
[muokkaa] Elinympäristö
Elinympäristönsä suhteen riekko on monipuolinen. Pesimäaikana sitä on erittäin vaikea havaita, mutta kesän kääntyessä kohti syksyä poikueita voi tavata lähes millaisessa ympäristössä tahansa, kunhan ravintoa on riittävästi. Se viihtyy kuusi- ja mäntymetsissä, ikikuusikoissa, soiden reunamilla, hakkuuaukeilla, teiden reunamilla, jne. Talven lähestyessä ja lumen peittäessä aluskasvillisuuden se siirtyy koivupitoisille alueille, mm. vaaroille ja pohjoisessa tuntureiden alarinteille. Lapissa ja paikka paikoin Itä-Suomessa ei ole lainkaan harvinaista, että 6–8 -jäseniset poikueet hakeutuvat jopa asutuskeskuksiin ja talojen pihoille. Tällöin riekko tottuu ihmisen läsnäoloon nopeasti. Suojaväriinsä luottaen sen pakoetäisyys luonnossakin on vain 0–50 metriä.
[muokkaa] Metsästys
Riekko lukeutuu tärkeimpiin riistalintuihimme. Pohjoisimmassa Lapissa Riekkoa pyydetään tunturi- ja jokivarsikoivikoissa ansalangoilla maaliskuun loppuun asti (20.9.–31.3.). Ansapyynti on sallittua ainoastaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa.
Muualla maassa pyyntiaika on 10.9.–31.10, paitsi Sallassa, jossa pyyntiaika alkaa vasta 20.9. Harrastepyynti suoritetaan seisovaa koiraa käyttäen tai naakimalla eli jälkiä etsimällä ja seuraamalla.
[muokkaa] Lisääntyminen
Nimikkeensä "maalintu" mukaisesti riekko tekee pesänsä maahan yksinkertaisesti asettumalla hautoma-asentoon kuopimaansa matalaan, pehmustamaansa kuoppaan. Suojaiseksi ja turvalliseksi katsomassaan pesässä kanervikossa tai pensaan alla riekkonaaras munii 6–10 kappaletta ruosteenkeltaisia, mustatäpläisiä munia. Naaras hautoo noin 25 päivää. Poikaset ovat pesäpakoisia.
[muokkaa] Ravinto
Kuten elinympäristönsä riekko on myös ruokansa suhteen monipuolinen. Kesän tullen sen ravinto muodostuu versoista, kasvien silmuista ja puhkevista lehdistä. Heti kuoriutumisen jälkeen poikasten pääravinto koostuu hyönteisistä, mm. runsaina esiintyvistä sääskistä. Syyskesällä riekkojen ravintona ovat marjat, erityisesti mustikka ja variksenmarja sekä lumisena aikana koivujen ja pajujen silmut, koivujen urvut ja jopa ohuet oksat.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Brittas, Rolf & Marcström, Vidar 1982: Riekon ravitsemustilan määritystavoista. - Ornis Fennica 59:157-167.
- Korhonen, Kyllikki 1980: Riekon Lagopus lagopus ja kiirunan Lagopus mutus lumisuojista. - Lintumies 2.1980 s. 64–67. LYL.
- Pulliainen, Erkki 1976: Small intestine and caeca lengths in the Willow Grouse (Lagopus lagopus) in Finnish Lapland. - Ann. Zool. Fennici 13:195-199.
- Pulliainen, Erkki 1978: Behaviour of a Willow Grouse Lagopus l. lagopus at the nest. - Ornis Fennica 55:141-148.
- Pulliainen, Erkki 1980: Heart/body weight ratio in the Willow Grouse Lagopus lagopus and Rock Ptarmigan Lagopus mutus in Finnish Lapland. - Ornis Fennica 57:88-90.
- Pulliainen, Erkki 1981: Metson, teeren, pyyn ja riekon kupujen sisältöjen painoista Lapissa syksyllä ja talvella. - Ornis Fennica 58:64-70.
- Pulliainen, Erkki & Iivanainen, J. 1981: Winternutrition of the Willow Grouse (Lagopus lagopus L.) in the extreme north of Finland. - Ann. Zool. Fennici 18:263-269.
- Pulliainen, Erkki 1982: Differences in breeding foraging and wintering strategies between the Capercaillie (Tetrao urogallus L.) and Willow Grouse (Lagopus l. lagopus L.) and their ecological and conservational importance. - In C. KEMPF (ed.): Grand Tetras.
- Pulliainen, Erkki & Eskonen, Hannu 1982: Nuorten riekonpoikasten kasviravinnon kemiallisesta koostumuksesta Pohjois-Suomessa. - ornis Fennica 59:146-148.
- Metsästysajat
