Pequotit
Wikipedia
Pequotit olivat pienehkö, sodanhaluinen intiaanikansa 1600-luvun alussa. He asustivat Connecticutin rannikkoseutujen itäosissa. Heitä oli hieman yli 3000 henkeä niihin aikoihin, kun valkoinen väestö tunkeutui alueelle. Kahakat valkoisten kanssa olivat verisiä,koska britit olivat päättäneet anastaa kaikki pequotien maat itselleen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alkuperä
Pequotit ja moheganit olivat alun perin samaa kansaa ja 1600-luvun alussa heidän yhteenlaskettu määränsä lienee ollut lähempänä 6000-henkeä. Samaa kansakuntaa olivat joskus saattaneet olla heidän kanssaan myös montaukit,narragansetit sekä nianticit,koska kaikki puhuivat algonkiinien Y-murretta. Onkin mahdollista,että nämä heimot muodostivat aikoinaan mysteerisen aridondack-kansakunnan,joka dominoi irokeesien eri heimoja 1400- ja 1500-luvuilla. Perustettuaan viiden heimon liiton onnistuivat irokeesit ajamaan aridondackit New Yorkin vuoristoon,joka kantaa yhä heidän nimeään.
[muokkaa] Eurooppalaisten puristuksessa
Connecticutin pequotit ja Rhode Islandin narragansetit kävivät keskenään kilpailua alueen vahvimman intiaaniheimon kunnianimestä. Kummatkin olivat onnistuneet lähes täysin välttymään 1614-1618 riehuneilta sairausepidemioilta. Moni muu naapuriheimo oli noina vuosina menettänyt isorokon ja muiden valkoisten tuomien kulkutautien kynsissä suurimman osan väestään. Ensimmäinen kosketus Eurooppalaisiin pequoteilla oli juuri noihin aikoihin,kun hollantilaiset turkiskauppiaat alkoivat levittäytyä Hudsonin jokilaaksoista kohti itää ja Long Islandin salmen pohjoisille rannoille. Hollantilaiset pystyttivät kauppa-asemiaan Connecticut-joen varrelle ja olisivat halunneet käydä kauppaa kaikkien kanssa. Pequotit eivät hyväksyneet tätä,koska valta oli heillä. He olivat alistaneet seudun pienimpiä heimoja kuten nipmucit ja mattabesicit ja kontrolloivat tarkkaan näiden kaupankäyntiä valkoisten kanssa. Hollantilaisia siirtolaisia ilmaantui lisää. Pequotit olivat vihaisia ja vuonna 1622 syntyi heidän välillään jännitteitä,jotka ajoivat sodan partaalle. Sotatila vältettiin täpärästi. Pequotit jatkoivat omaa linjaansa: he veroittivat maittensa läpi kulkevia heimoja ja toimivat välittäjinä hollantilaisten turkiskaupoissa. Tämä järjestely näytti tyydyttävän molempia.
Rauhallinen rinnakkaiselo sai särön,kun englantilaisia alkoi virrata Bostonista. Britit asettuivat Connecticut-joen varsille pystyttämään omia kauppa-asemiaan. He asettuivat hollantilaisista vastavirtaan. Sijainnilla oli merkityksensä,sillä näin he pystyivät pysäyttämään turkisten tulon ennen kuin ne ehtivät pequoteille tai hollantilaisille. Tilanne tulehtui. Pequotit olivat vihaisia. Hollantilaisia suututti myös. He reagoivat tilanteeseen ostamalla lisää maata intiaaneilta ja rakentamalla linnoitetun kauppa-aseman. He halusivat näin lisäturvaa mahdollisen sotatilan varalta toivoen samalla,että tulisieluiset pequotit ajaisivat britit pois. Näin ei kuitenkaan tapahtunut,mutta pequotien valta alkoi horjua muiden heimojen silmissä. Kun englantilaiset alkoivat tehtailla wambumia,intiaanien omaa helmisimpukoista tehtyä valuuttaa,alkoi pequotien viha muuttua raivoksi. Valuutan arvo aleni markkinoilla,britit tuntuivat työntävän pequoteja sivuun. Hollantilaisten kauppa-asemilla odoteltiin koska pequotit alkaisivat sodan ja tuhoaisivat brittiläisten tunkeilijoiden asutuksen.
[muokkaa] Uncas ja moheganit
Samaan aikaan tapahtui pequotien keskuudessa odottamattomia asioita. Sisäiset erimielisyydet olivat itäneet taustalla jonkin aikaa. Ne pulpahtivat pintaan kun vanha päällikkö Wopigwooit kuoli. Kiihkomieliset alipäälliköt Sassacus ja Uncas halusivat kumpikin edesmenneen vanhan päällikön paikalle. Asia päätettiin heimoneuvostossa. Sassacus valittiin Wopigwooitin seuraajaksi. Uncas ei hyväksynyt päätöstä,vaan vetäytyi katkerana taka-alalle. Heidän erimielisyytensä oli koskenut kaupankäyntiä eurooppalaisten kanssa. Sassacus suosi hollantilaisia, Uncas olisi taas halunnut käydä kauppaa vain brittien kanssa. Nyt kun Sassacus valittiin niin vain hänen sanaansa kuunneltiin. Elettiin 1630-luvun alkua.
Eräänä aamuna Uncas oli jättänyt pequotit. Mutta hänen sanansa olivat jääneet itämään ja pequotien kansa jakaantui äkkiä kahtia. Osa sotureista ei kannattanut Sassacuksen linjaa,vaan päätti jättää kansansa. He liittyivät Uncasiin,josta tuli heidän päällikkönsä. Heihin liittyi mattabesiceitä ja Uncas päätti ottaa käyttöön heidän susiklaaninsa nimen,joka oli mohegan. Näin moheganit olivat irtaantuneet pequoteista ja tulleet taas itsenäiseksi.
Narragansett-intiaanit valtasivat pequoteilta takaisin näiden ryöstämiä alueita, koska tiesivät vanhan vihollisheimon kahtiajaosta. Sitten tuli isorokkoepidemia Connectutiin. Oli talvi 1633-34 ja kulkutauti verotti pequoteja. Heidän määränsä oli pudonnut alta 2000 hengen.Lisäksi brittien painostus lisääntyi.Hollantilaiset pysyivät sivussa,mutta Massachusettin englantilaiset puritaanit päättivät lähettää sotilaallista voimaa hajoittamaan pequotit,joita he kuvasivat "piruiksi manalasta" ja "pimeyden voimiksi". Tilanne kärjistyi lopullisesti kun pequotien liittolaiset nianticit surmasivat erään turkismetsästäjän. Brittien vastatoimet käynnistyivät. Pequotit yrittivät saada itselleen lisää liittolaisia ja pyysivät apua vanhoilta vihollisiltaan narraganseteilta ja jopa moheganeilta. Apua he eivät saaneet.
[muokkaa] Erään kansakunnan tuho
Uncas moheganeineen oli liittoutunut englantilaisten kanssa. Sata mohegansoturia seurasi päällikköään brittiarmeijan mukana. Armeijan peruspilarin muodosti lähes tuhat hampaisiin saakka aseistettua narragansett-soturia,jotka suuren päällikkönsä Canonicuksen johdolla taistelivat 240-henkisen englantilaissotilaan rinnalla. Sota puhkesi kesällä 1636. Pikku kahakoita oli vähän väliä. Sassacus joukkoineen teki hyökkäyksiä brittien asutusten kimppuun,mutta varsinainen pequotien tuho käynnistyi maaliskuussa 1636,kun Uncasin moheganit jäljittivät Connecticutissa lähellä Mystic- jokea pequotien paaluvarustetun kylän.
Yön turvin Britit,narragansetit ja moheganit hyökkäsivät kylään,sytyttivät sen tuleen ja surmasivat 700 intiaania. "Oli pöyristyttävää nähdä pequotien käristyvän hengiltä palavassa kaupungissaan" kirjoitti Plymouthin karski kuvernööri myöhemmin tuon yön tapahtumista. Kuolleitten tarkempi tutkiminen tuotti kuitenkin yllätyksen, sillä lähes kaikki vainajat olivat naisia,lapsia ja vanhuksia. Pequot-soturit olivat samoihin aikoihin Hartfordssa sotaretkillä. Brittiarmeija liittolaisinaan onnistui saartamaan joukon pequoteja Mystic-joelle,jossa heidät ajettiin jokea ympäröiville suoalueille ja surmattiin sinne. Pequotit tajusivat,etteivät voisi mitään brittien ylivoimalle. He jättivät kylänsä ja jakaantuivat pieniin ryhmiin,joissa oli helpompi liikkua.
Enemmän kuin mitään muuta halusivat englantilaiset saada kiinni Sassacuksen. Pequot- päällikkö joukkoineen pakeni kohti länttä. Jäljittävät moheganit ja narragansettit saivat kiinni pieniä ryhmiä pequoteja. Eloonjääneet pakenivat kaikkiin suuntiin ja toiset heimot metsästivät heitä kuin riistaa. Metsästysintoa lisäsivät englantilaisten lupaamat palkkiot. Henkiin jääneet pequotit jaettiin moheganien,narragansettien sekä nianticien kesken. Jotkut karkulaiset selvisivät Long Islandille montaukien luokse turvaan. Osa myytiin orjiksi Länsi-Intian saaristoon.
Sassacuksen kohtalon hetket löivät hänen tehdessään väärän valinnan etsiessään itselleen turvapaikkaa. Hän joukkoineen hakeutui mahicanien ( ei mohegan) luokse, jotka olivat hollantilaisten liittolaisia. Mahicanit olivat hävinneet kuitenkin sodan mohawk-heimolle,joka kuului irokeesiliittoon. Mohawkit vihasivat pequoteja, ilmeisesti vanhojen erimielisyyksien takia. He hallitsivat mahicaneja ja saivat tietää Sassacuksen etsivän turvapaikkaa. Pequotit tapettiin ilman heimoneuvoston päätöstä ja Sassacus sai erikoiskohtelun. Hänen päänsä leikattiin irti ja mohawkit lähettivät sen englantilaisille ystävyyden eleenä.
[muokkaa] Nykyisyys
Pequotit edustivat Algonkin-kielikuntaa kuten useammat muutkin lähiseudun heimot. Heidän nimensä merkitsi "hävittäjiä",mutta nimi kääntyi itseään vastaan, kun heidät itsensä hävitettiin.
Mystic riverillä elelee kuitenkin tänä päivänä muutamia satoja pequoteja. Lisäksi heitä löytyy muualtakin itärannikolta ja he pyrkivät elvyttämään heimoperinteitään. He ovat hyviä ystäviä moheganien kanssa. Uncasin ja Sassacuksen riidat lienevät vaipuneet unholaan.
