Pekka Myllymäki
Wikipedia
Pekka Myllymäki on kasvatustieteiden maisteri, sokerijuurikkaan viljelijä, Mietoisten kunnanvaltuutettu sekä Mietoisten kunnanhallituksen puheenjohtaja sekä MTK:n sokerivaliokunnan puheenjohtaja. Hän oli myös Euroopan unionin komission neuvoa-antavan sokeria käsittelevän ryhmän suomalaisjäsen.
Myllymäki on pyrkinyt ehkäisemään sokerinjalostuksen vähentämistä Suomessa kahdesta jalostavasta tehtaasta yhteen, mikä merkitsi samalla Suomen sokerijuurikkaan viljelyn vähenemistä.
Myllymäki on ollut eurovaaliehdokkaana 2004,
Tanskalaisen Daniscon ja Lännen Tehtaiden Suomessa yhdessä omistaman sokerintuotantoyhtiön Salon tehdas suljettiin.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pekka Myllymäki, Suomen Eurooppaliike, eurometri/3eurometri2004/sivu28.pdf Komission esitys uhkaa suomalaista sokerintuotantoa, PDF-tiedostomuoto
- Kouvolan Sanomat, Tärkeää päästä vaikuttamaan asioiden valmisteluun, 16.5.2004.
- Maa- ja metsätalousministeriö, työryhmämuistio, tyoryhmamuistiot/2004/trm2004_14.pdf Sokeri-strategia, PDF-tiedostomuoto
- MTK-tiedotus:Salon sokeritehdas lopetetaan
- Mietoisten kunnanvaltuusto
- Yleisradio, Kunnallisvaalit '04