Patarummut
Wikipedia
Patarummut on suurikokoinen lyömäsoitin. Jokaisessa rummussa on puolipallon muotoinen kaikukoppa ja sen yli pingotettu kalvo. Sitä soitetaan yleensä huopapäällysteisillä nuijilla, mutta myös muun laiset nuijat ja kapulat ovat käytettyjä. Patarumpuja on orkestereissa yleensä neljä (joskus vain kaksi). Patarumpujen koot ovat yleensä: Bass, Large, Small ja Piccolo (matalimmasta korkeinpaan). Soittimen ääniala on: (C)-D-a-(b). Alin C ei ole yleensä käytössä Suomessa käytössä olevissa padoissa, ja sen käyttämistä onkin pyrittävä välttämään. Patarummun sointi on kumea, ja sillä on aina jokin sävelkorkeus. Nykyaikaisissa patarummuissa sävelkorkeutta voidaan vaihdella polkimella. Jokaista pataa voi virittää kvintin tai sekstin alueella.
Patarumpua käytetään yleensä säestyksellisesti, mutta myös helpohkot melodiat ovat mahdollisia. Berlioz yritti myös kirjoittaa sointuja padoille (tällöin hän käytti jopa 16:tta pataa). Luonteenomaisia effektejä soittimelle ovat mm. tremolot ja voimakkaat aksentit. Myös glissando on mahdollinen. Klassismin ajan orkesterissa patarumpu soitti yleensä toonika (1.) ja dominantti (5.) sointujen pohjasäveliä.
Patarummun kaikukoppa on yleensä kuparia tai lasikuitua ja kalvo muovia. Viritystä hienosäädetään viritysruuveilla ja esityksen aikana sävelkorkeutta hallitaan pedaalilla.
[muokkaa] Aiheesta muualla
