Oldenburginhevonen

Wikipedia

Oldenberginhevosten polttomerkki

Oldenburginhevonen on saksalainen puoliverirotu. Se on saksalaisista puoliverisistä raskasrakenteisin, mutta urheilullinen ja menestyksekäs kilparatsu.

[muokkaa] Polveutuminen

Kreivi Anton Günther von Oldenburg kehitti oldenburginhevosrodun jo 1600-luvulla. Rodun kantavanhemmat olivat friisiläishevosia, ja oldenburginhevonen jalostettiinkin alun perin raskaaksi vaunuhevoseksi. 1800-luvulla rakennetta alettiin keventää jalostamalla rotua muun muassa täysiveri- ja hannoverinhevosristeytyksillä. Syntynyt lämminverityyppisempi oldenburginhevonen soveltui niin työhön kuin ajoon kuin armeijankin käyttöön. Myöhemmin rakennetta on edelleen kevennetty muun muassa täysiveriristeytyksillä.

[muokkaa] Oldenburginhevonen nykyään

Oldenburginhevonen on atleettinen, melko kookas hevonen, jolla on kaikki ominaisuudet mitä nykypäivän urheiluhevonen vain voi tarvita. Se pärjää kaikissa ratsastuksen olympialajeissa, erityisesti kouluratsastuksessa kansainvälisillä tasolla saakka ja soveltuu näyttävien liikkeidensä ansiosta hyvin myös vaunuhevoseksi.

Oldenburginhevosen säkäkorkeus on noin 162–178 cm ja se on väriltään yleensä ruunikko tai musta. Sillä on tavallinen mutta viehättävä pää ja pään liittymä on joskus paksu. Sen ilme on rehellinen ja aito. Pitkä ja paksuhko kaula kertoo vaunuhevosalkuperästä. Lavat ovat hyvät, mutteivät yhtä pitkät kuin täysiverisellä eivätkä nämä hevoset ole kovin nopeita. Rintakehä on poikkeuksellisen syvä ja leveä. Selkä on vahva ja lautanen hyvin kehittynyt. Voimakkaan takaosan ansiosta oldenburginhevoset hyppäävät hyvin ja ovat taitavia kouluratsuja. Jalat ovat lyhyet ja vahvat, nivelet suuret ja etusäären ympärysmitta 23 cm. Kaviot ovat hyvälaatuiset. Liikkeet ovat tahdikkaat, joustavat ja suorat. Joillakin oldenburginhevosilla etujalkojen liikkeet ovat yhä vaunuhevosille tyypillisesti korkeat. Luonteeltaan oldenburginhevonen on kiltti ja tottelevainen.

Tunnettuja oldenburginhevosia ovat muiden muassa kouluratsut Donnerhall[1], joka saksalaisen Karin Rehbeinin ratsastamana menestyi Euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuissa ja toimi myöhemmin siitosoriina, ja Bonfire[2], joka hollantilaisen Anky van Grunsvenin ratsastamana saavutti muun muassa olympiakultaa ja maailmanmestaruuden sekä viisi maailmancupin finaalivoittoa.