Nokikana
Wikipedia
| Nokikana | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
Nokikana (Fulica atra) on musta lintu, se on rantakanojen heimoon kuuluvista lajeista kaikkein yleisin Suomessa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö ja koko
Nokikana on muuten harmahtavanmusta, mutta nokka ja otsakilpi ovat valkoiset. Nokikana on muodoltaan pyöreä. Jalat kiinnittyvät vartalon painopisteen taakse, mikä tekee nokikanan juoksemisesta hieman hoippuvaa. Nokikanan jalkojen väri on vihertävä, ja niiden varpaat ovat levinneet liuskemaisiksi, mikä auttaa kävelemisessä vesikasvien päällä. Nokikana ei ole erityisen hyvä uimari, siksi se uidessaan nykii kaulaansa. Sukeltaa ravintonsa. Lennossa näkyy siiven takareunassa kapea valkoinen juova. Untuvikot ovat mustia, ja niiden päässä on punaista ja sinistä sekä kaulassa keltaista väriä. Nuori lintu on vaaleampi kuin vanha, ja sen nokka on harmaa.
Pituus 37–42 cm, siipien kärkiväli 70 cm, paino 0,6–1,2 kg.
Nokikana osaa monenlaisia ääniä: narahduksia, raakkumista ja toitotusta. Se ääntelee usein öiseen aikaan. Yleisimpiä ääniä ovat terävä, metallinen "tik" ja kurahtava "krui".
Vanhin suomalainen rengastettu nokikana on ollut 7 vuotta 5 kuukautta 5 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen vähintään 20 vuoden 7 kuukauden ikäinen yksilö.
[muokkaa] Levinneisyys
Nokikana esiintyy yleisenä runsasravinteisissa vesissä Keski- ja Etelä-Suomessa. Eniten nokikanaa esiintyy Lounais-Suomessa, mistä levinneisyys ulottuu Perämeren tuntumaan ja Pohjois-Karjalaan. Nokikana on muuttolintu. Nokikanat lähtevät Suomesta syys–lokakuussa talvehtimaan Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Ne saapuvat takaisin Suomeen maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa. Nokikanoja tavataan harvoin talvella.
Nokikana on levinnyt Eurooppaan ja Aasiaan sekä Indonesian ja Uuden Guinean kautta Australiaan, Tasmaniaan ja Uuteen Seelantiin. Nokikanoja arvellaan olevan Suomessa noin 10 000 paria. Euroopassa pesii yli miljoona paria. Euroopan pakkastalvet verottavat hieman kantaa. Nokikanaa on saanut metsästää Suomessa vuodesta 1980 lähtien. Metsästysaika on koko maassa 20.8.–31.12.
[muokkaa] Elinympäristö
Ravinteikkaat, rehevöityneet järvet, lammet ja merenlahdet. Pesii yksittäispareina ja on tarkka reviirinsä rajoista. Pesii mielellään naurulokkiyhdyskunnissa.
[muokkaa] Lisääntyminen
Nokikanan pesä tehdään kuolleesta kaislasta veteen, usein ruokopedin päälle. Ennen ruovikon kasvamista pesä on helposti nähtävissä. Munia on kymmenkunta. Muna on väriltään valkoinen tai kellanruskea, jossa on hyvin paljon tummanruskeita täpliä. Haudonta–aika on noin 3 viikkoa, molemmat emot hautovat vuorotellen. Emot myös huolehtivat poikasista yhdessä. Poikaset oppivat etsimään itse ruokansa noin kuukauden ikäisinä, ja lentokykyisiä ne ovat 2 kuukauden ikäisinä.
[muokkaa] Ravinto
Nokikana syö sekaravintoa, veden selkärangattomia yms. Pääosa ravinnosta on vesikasvien osia. Syö myös mm. sammakoita, linnunpoikasia ja pikkunisäkkäitä.
