Noituus
Wikipedia
Noituus on epämääräinen käsite, joka viittaa pyrkimykseen hallita yliluonnollisia voimia erilaisten riittien ja esineiden kautta.
Kristittyjen Raamattu tuomitsi noidat kuolemaan. Tämä johti Euroopassa, myös Suomessa, varsinkin uuden ajan alussa ja myöhäiskeskiajalla laajoihin noitavainoihin.
Monissa kehitysmaissa noituus on säilynyt elossa. Jotkut kehitysaputyöntekijät ovat jopa ehdottaneet noitatohtoreiden käyttöä lääkäreiden sijasta. Nigerian kristityt ovat polttaneet elävänä roviolla useita ihmisiä noituudesta syytettyinä.
Eräät uskonnot, kuten kristinusko ja islam, ovat ankarasti vastustaneet kilpailevien uskontojen niitä noituuden muotoja, jotka eivät sisälly uskonnon omiin oppeihin. Mikäli noituudella tarkoitetaan esikristillisiä tai esi-islamilaisia uskontoja, huomattava määrä vanhaa noituutta on kuitenkin säilynyt sekä kristinuskossa että islamissa. Useiden tutkijoiden mukaan esimerkiksi kristinuskon pyhät toimitukset, sakramentit (kaste, ehtoollinen jne.), sisältävät selviä jäänteitä noituudesta.
Toisaalta kiinnostus vanhoihin noitien kirjoituksiin on herännyt nuorison keskuudessa. 1960-luvulta lähtien salatieteellistä kirjallisuutta myytiin yhä enemmän ja enemmän, noituudesta tuli liiketoimintaa. Erilaisia noituuteen perustuvia uskonlahkoja kuten uuspakanuus ja wiccalaisuus, on syntynyt ennen kaikkea Yhdysvalloissa, mutta myös Euroopassa. Eräissä Yhdysvaltain korkeakouluissa noituuden kurssit ovat olleet suositumpia kuin perinteisten uskontojen kirjallisuutta käsittelevät kurssit.
Usko luonnonlääketieteeseen on lisännyt myös noitien arvoa. Noitia on alettu pitää luonnonparantajina. Eräät toiset tutkijat ovat kuitenkin väittäneet, että noitatohtorit myrkyttävät potilaitaan lyhytaikaisesti vaikuttavilla myrkyillä ja sitten väittävät parantaneensa heidät, kun myrkyn vaikutus lakkaa.
Muinaiset noidat valmistivat vihollista muistuttavia nukkeja ja sitten tuhosivat ne (voodoo). Ajateltiin, että nuken tuhoaminen aiheuttaisi vaikeuksia sille henkilölle, jota nukke esitti. Vihollisen lipun polttaminen tai vihollismaan johtajan kuvan polttaminen ovat edelleen käytössä esimerkiksi Lähi-idässä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Noituus Suomessa
"Pohjanmaan ja Peräpohjolan asukkaiden joukossa on kaikkialla tietäjiä ja noitia ikään kuin se olisi niiden kotimaa." [1]
Suomesta viimeiset maaseudun kansanuskoon sisältyvän noituuden rippeet lienevät hävinneet vasta toisen maailmansodan jälkeen. Noituuden avulla muinaissuomalaiset yrittivät saavuttaa itselleen etua, mutta joskus myös vihollisilleen vahinkoa. Suomalaisten ja lappilaisten noitien kerrotaan olleen erityisen taitavia luonnonvoimien loitsimisessa. Keskiaikainen kronikoitsija Olaus Magnus Gothus kuvaa laajasti suomalaisten noitien taikakeinoja; suomalaiset tietäjät mm. myivät tuulta ostettavaksi kauppiaille, jotka eivät kovan vastatuulen vuoksi pystyneet lähtemään merelle:
"Maksun saatuaan he antoivat heille kolme noiduttua solmua, jotka oli peräkkäin tehty nahkahihnaan, sellaisin opastuksin, että jos he avaisivat ensimmäisen, he saisivat lempeitä tuulia, jos taas toisen, niin navakampia. Mutta jos he päästäisivät irti kolmannen, he joutuisivat niin raivokkaaseen myrskyyn, etteivät he keulasta näkisi vältettäviä kareja, keskilaivassa pysyisi jaloillaan laskeakseen purjeet eivätkä perässä kaikin voiminkaan kykenisi hoitelemaan peräsintä. Ja kovia ovat kokeneet ne, jotka halveksien ovat kieltäneet, että tuollaisissa solmuissa voisi piillä sellainen voima." [1]
Suomalaisesta kansanrunoudesta löytyy paljon tietäjistä, noidista ja loitsuista kertovia tekstejä, esim. suurin osa Kalevalan kertomuksista käsittelevät tietäjiä ja shamaaneja.
Suomalainen tietäjäperinne ei lakannut edes kristinuskon tulon myötä, vaikka käännyttäjät yrittivät parhaansa mukaan tuhota muinaisperintöä. Tietäjien taidot siirtyivät suullisesti kuten aina ennenkin opettajalta oppilaalle.
Suomessa toimii edelleen niin sanottuja henki- ja sielunparantajia, jotka menneisyydessä olisi poltettu noituudesta vaikkakin he käyttävät vain luonnon antimia ja psykologista tietoutta ihmiskehon tai mielen toiminnasta
[muokkaa] Lähteet
- Olaus Magnus Gothus: Pohjoisten kansojen historia - Suomea koskevat kuvaukset. Otava, Keuruu, 1973. ISBN 951-1-01184-7
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hjelm, Titus (toim.) (2005): Mitä wicca on?. Gorgon-sarja. Helsinki: Like. ISBN 952-471-502-3.