70 mm:n filmi
Wikipedia
70 mm filmi on eräs suuren koon elokuvaesitysformaatti, ja 65 mm filmi sen kameranegatiivikoko. Sitä on käytetty 1950-luvulta asti lähinnä suuribudjettisissa spektaakkelielokuvissa, kuten Ben-Hur (1959) ja Avaruusseikkailu 2001 (2001: A Space Odyssey, 1968). Kyseinen filmikoko esiintyy yleensä eri tuotemerkeillä kulkevissa formaateissa, tunnetuimpina IMAX ja Super Panavision 70.
Vaikka formaatti tunnetaankin paremmin 70 mm filminä, kuvataan elokuvat viisi millimetriä kapeammalle filmille. Esityskopion molemmille puolille liitetään 2,5 millimetriä leveät magneettiääniraidat, jotka sisältävät kuusiraitaisen äänen. Formaatissa jokaista kuvaruutua kohden on viisi perforaatiota, ja kuvasuhde on 2,20:1. Useimmissa 65 ja 70 mm:n formaateissa (kuten Todd-AO ja Ultra Panavision 70) kuvanopeus on standardi 24 kuvaruutua/sekunnissa, mutta esimerkiksi Showscan-järjestelmässä se on 60 kuvaruutua/s.
70 mm elokuvafilmiä on käytetty myös pallon muotoiselle kankaalle heijastettavien elokuvien esittämiseen. Huvipuistoissa on esitetty Cinema 180 tai Cinema 2000 nimetyillä esityspaikoilla neljäsosapallon muotoiselle valkokankaalle lyhyitä, noin 15 minuuttia kestäviä elokuvia, joiden aiheena ovat olleet mm. auto- ja vuoristorata-ajelut sekä lentokoneella lentämiset. Valkokankaan kuvanäkymä kattaa noin 180° vaakasuunnassa ja 90° pystysuunnassa ja niitä seurataan esitystilassa seisoen. Elokuvien tarkoitus on horjuttaa katsojien tasapainoa pelkällä näköaistilla, koska näkymä kattaa melkein koko silmän näköalueen. Filmissä käytetään normaalia Todd-AO-kuvaruutua ja ne kuvataan sekä esitetään erittäin pienipolttovälisellä kalansilmälinssillä. Tästä järjestelmästä on käytetty nimitystä Omnivision.
Toinen 70 mm elokuvafilmin pallokangasprojisoinnin tekniikka on Dynavision, jonka pallokankaalle heijastettavan kuvan näkymä on Omnivisionia hieman korkeampi. Järjestelmässä käytetään Omnivisionin tapaan lyhytpolttovälisiä kalansilmälinssejä. Dynavision-elokuvissa yhtä filmiruutua kohden käytetään kahdeksan perforaatioreikää, jonka mukaan myös järjestelmää nimitetään englanninkielessä. Dynavision-elokuvien aiheet ovat yleensä tieteellisaiheisia dokumentteja, jossa mikromaailman yksityiskohdat voidaan tarjota katsojille valtavina suurennoksina. Dynavision-filmejä voi olla myös ilman ääniraitoja, jolloin elokuvan monikanavainen ääni tuotetaan projektoreihin synkronoiduilta erillisiltä äänilähteiltä. Dynavision-elokuvia Suomessa esitetään tiedekeskus Heurekan Verne-teatterissa.
70 mm filmi on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin elokuvakin, mutta se otettiin käyttöön laajemmin vasta 1950-luvun aikana Todd-AO-laajakuvaformaatin myötä. Formaatti sai suosiota sen korkean kuvanlaadun ja monikanavaäänen takia, joista jälkimmäisen takia monista 35 mm filmillekin kuvatuista elokuvista tehtiin 70 mm esityskopiot, jotta nekin voisivat hyödyntää monikanavaääntä. Erikoisefektien tekijät puolestaan suosivat 65 mm filmiä sen kuvanlaadun takia. Formaatti menetti kuitenkin suosiotaan kun filmilaadut paranivat, ja 35 mm esityskopioissa alettiin käyttää digitaalista ääntä, eikä kalliille suuren koon formaatille ollut paljoa kysyntää. Toistaiseksi viimeinen kokonaan 65 mm:n filmille kuvattu elokuva on Kenneth Branaghin Hamlet (1996). Nykyään 65 ja 70 mm filmiä käytetään enimmäkseen IMAX- ja Omnimax-filmiformaateissa.
