Michael J. Anderson
Wikipedia
Michael J. Anderson (s. 31. lokakuuta 1953 Denverissä, Coloradossa, Yhdysvalloissa) on amerikkalainen lyhytkasvuinen näyttelijä, jonka monet tuntevat Twin Peaks -televisiosarjan kääpiönä.
Anderson kärsii perinnöllisestä sidekudoksen ja luuston sairaudesta, osteogenesis imperfectasta. Hän ei kyennyt kävelemään kahdenkymmenen ensimmäisen ikävuotensa aikana. Ennen näyttelijänuraansa hän toimi perustamassaan newyorkilaisessa orkesterissa nimeltään Wayward Gene and the Natural Selection, joka esiintyi paikallisilla klubeilla. Hän myös työskenteli tietokoneasiantuntijana NASAlla. Hän opetteli jo lukioaikoinaan puhumaan takaperin ja puhui samalla tavalla myös esiintyessään Twin Peaksissä. Sittemmin hän on esiintynyt myös toisessa David Lynchin tuotannossa, Mulholland Drivessa, missä hän esitti proteesien avulla normaalimittaista miestä. Vuosina 2003—2005 hän esiintyi televisiosarjassa Carnivale. Hän on myös vieraillut monissa televisiosarjoissa kuten Salaiset kansiot ja Star Trek.