Merikosken voimalaitos
Wikipedia
Merikosken voimalaitos on Oulujoen ensimmäinen voimalaitos ja se sijaitsee Oulun Koskikeskuksen ja Tuiran kaupunginosien välissä. Merikosken voimalaitoksen omistaa Oulun kaupungin liikelaitos Oulun Energia. Teholtaan se on 39 MWe ja voimalan pudotuskorkeus on 11 metriä.
[muokkaa] Historiaa
Tutkimustyö Merikosken valjastamisesta sähköntuotantoon aloitettiin jo vuonna 1915. Oulun kaupunginvaltuusto teki voimalan rakentamispäätöksen 1. elokuuta 1939. Työt keskeytyivät kuitenkin Talvisodan alettua. Sodan päätyttyä töitä jatkettiin. Pian alkoi kuitenkin Jatkosota, joka vei rakennusmiehet taas rintamalle. Töitä jatkettiin sodan aikanakin naisten, vanhempien miesten ja sotavankien avulla. Voimalaitoksen rakennustoimikunta järjesti vuonna 1941 suunnittelukilpailun, jonka tuloksena arkkitehti Alvar Aalto sai suunniteltavakseen Oulujoen suistoalueen asemakaavan laatimisen ja arkkitehti Bertel Strömmer voimalaitosrakennuksen ulkoasun suunnittelun. Maankaivuu- ja rakennustyöt saatiin päätökseen vuonna 1947, mutta ensimmäinen kone kytkettiin verkkoon vasta 24. toukokuuta 1948. Voimalaitoksen katsotaan valmistuneen, kun kolmas ja viimeinen kone kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon 6. marraskuuta 1954.
[muokkaa] Lähteet
- Oulun Energia Merikosken voimalaitos
- Turo Manninen: Oulun Kaupungin historia VI (Gummerus Oy, Jyväskylä, 1995) ISBN 951-9234-48-9 s. 41