Mathilda Wrede
Wikipedia
Mathilda Augusta Wrede (8. maaliskuuta 1864 Vaasassa - 25. joulukuuta 1928 Helsingissä) oli suomenruotsalainen aatelinen, joka omisti elämänsä vankien ja vähäosaisten auttamiseen. YLE:n järjestämässä Suuret Suomalaiset -äänestyksessä hän sijoittui sijalle 87.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Mathilda syntyi isänsä Carl Gustaf Wreden ja äitinsä Eleonora Wreden (o.s. Glansenstjerna) nuorimpana lapsena. Isä oli Vaasan läänin kuvernööri.
Lapsia oli perheeseen syntynyt kaikkiaan yksitoista, mutta näistä kaksi poikaa oli kuollut pienenä. Äiti kuoli joulupäivänä 1864 Mathildan ollessa vasta yhdeksän kuukauden ikäinen. Mathildan vanhimmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois ja Vaasan kodissa asuivat vakituisesti enää 16-vuotias Helena ja 6-vuotias Johanna. Ernst, Kasper ja Otto opiskelivat eri puolilla Suomea, Rabbe Pietarin paashiopistossa ja nuorimmat pojat Gustav ja Henrik kävivät koulua Helsingissä. Virkansa vuoksi isä joutui olemaan paljon poissa kotoa, eikä hän tuon ajan tapojen mukaisesti viettänyt paljon aikaa lastensa kanssa vaan lasten kasvatus jäi perheen äidin vastuulle. Eleonoran kuoleman jälkeen Mathildasta huolehti lastenhoitaja Anna, joka oli hoitanut muutkin kuvernöörin perheen lapset. Vanhin sisar Helena vastasi Mathildan kasvatuksesta.
[muokkaa] Koulunkäynti
Isän viran takia perhe asui Vaasassa, mutta toinen koti oli Rabbelugnin kartano Anjalassa, missä vietettiin kesät. Luovuttuaan virastaan kuvernööri Wrede muutti perheineen takaisin lapsuudenkotiinsa Rabbelugniin. Eläinrakas Mathilda viihtyi hyvin Rabbelugnissa, missä hän sai ratsastaa kartanon hevosilla ja juosta veljiensä kanssa metsässä. Mathilda aloitti koulun seitsenvuotiaana Vaasassa. Kymmenvuotiaana Mathilda pantiin Rabbelugnin mailla olleeseen kouluun, jota hän kävi vuoden. Siellä hän oppi myös suomea. Mathilda lähetettiin Haminan yksityiseen tyttöpensionaattiin 12-vuotiaana ja hän kävi tätä koulua kolme vuotta.
Kun koulu Haminassa päättyi, Mathilda palasi takaisin Vaasaan. Säätyläistyttöjen tapaan hänellä ei ollut erityistä tekemistä kotona, koska Helena-sisar huolehti emännän velvollisuuksista. Mathilda kirjoitti kirjeitä ja teki käsitöitä. Hän aloitti myös englannin kielen opiskelun. Mathildan oli tarkoitus mennä suorittamaa rippikoulunsa Jyväskylään, mutta lähtöä edeltävällä viikolla hän oli huonovointinen. Syynä oli ilmeisesti migreeni, josta hän kärsi tästä lähtien ajoittain koko elämänsä ajan. Mathilda suoritti rippikoulun Vaasassa pastori Heikelin luona, ja hänet konfirmoitiin pari viikkoa 17-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.
[muokkaa] Hengellinen herääminen
Vuoden 1883 alussa Mathilda oli masentunut. Syynä tähän oli ainakin tieto Vaasan kodin myynnistä. Lisäksi Mathildaa vaivasivat taas pahat päänsäryt. Mathildan oli kuitenkin osallistuttava isänsä aseman takia joihinkin tilaisuuksiin, vaikka ne eivät häntä kiinnostaneetkaan. Helenan ja Mathildan oli tarkoitus osallistua eräisiin juhliin isänsä seuralaisina, mutta ennen tätä tilaisuutta tytöt halusivat mennä kuuntelemaan erästä saarnamiestä, Carl Orestia. Mathilda vaikuttui syvästi Orestin puheista. Hän tajusi, miten voisi vapautua häntä vaivanneesta ahdistuksesta. Hengellisen heräämisen myötä Mathilda piristyi ja myös hänen terveydentilansa koheni (vaivat tosin palasivat myöhemmin).
[muokkaa] Työ vankien parissa
Mathilda oli tottunut näkemään vankeja jo lapsuudessaan. Vaasan lääninvankilan vankeja työskenteli myös vankilan ulkopuolella ja heitä kävi toisinaan töissä myös kuvernöörin pihapiirissä esimerkiksi halkoja hakkaamassa. Vuonna 1883 eräs vanki tuli korjaamaan Mathildan huoneen lukkoa. Mies oli luottovanki Otto Herman Gustafvasson, ja kuvernööri Wrede antoi Mathildan puhutella häntä. Mathilda kertoi vangille Jumalasta ja kokemastaan heräämisestä. Mathildan yllätykseksi vanki pyysi häntä tulemaan vankilaan, jotta hän voisi kertoa asiasta muillekin. Naisia oli käynyt ennekin vankilassa julistamassa evankeliumia. Mathilda lupasi tulla heti seuraavana sunnuntaina, mutta isä oli jyrkästi tätä vastaan. Lopulta isä kuitenkin suostui sillä ehdolla että vankilan vahtimestari ja vartija olisivat paikalla Mathildan tavatessa vankeja. Kuvernööri oli virkansa puolesta myös vankilanjohtaja, joten vankilankaan puolesta ei ollut esteitä tapaamisille. Jo tätä ennen Mathildan Henrik-veli oli käynyt tapaamassa vankeja, mutta Henrikin käynnit olivat loppuneet pari kuukautta ennen kuin Mathilda aloitti omansa.
[muokkaa] Keskusteluja vankiloissa
Mathildan käynnit Vaasan vankilassa jatkuivat toukokuulle 1884, jolloin Wredet muuttivat Rabbelugniin. Mathilda kaipasi kovasti tutuiksi tulleita vankeja ja työtään vankilassa. Mathilda halusi jatkaa julistustyötä kotiseudullaan ja hän kutsui sunnuntaisin väkeä koolle lukeakseen heille Raamattua ja pitääkseen hengellisiä puheita. Mathilda yritti aloittaa myös raittiustyötä ja keräsi nimiä raittiusyhdistyksen perustamista varten, mutta ei saanut riittävää kannatusta tälle aatteelle.
Mathildalla oli myös yläluokkaisen asemansa puolesta velvollisuus huolehtia vähäosaisemmista, mutta intoa työlleen hän sai kristillisestä vakaumuksestaan. Mathildan ei tarvinnut olla huolissaan toimeentulostaan, mutta alaikäisenä hän tarvitsi isän suostumuksen toimilleen. Mathildalle olisi riittänyt tehtävää kotiseudullakin, mutta hän halusi palata vankien pariin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa vaasalaisten vankien kanssa ja avusti myös joitain heistä taloudellisesti. Mathilda kirjoitti vankeinhoidon ylitirehtööri Adolf Grotenfeltille ja anoi kirjallista lupaa käydä Suomen vankiloissa. Tukea hankkeeseensa Mathilda sai langoltaan, oikeustieteen professori Rabbe Axel Wredeltä. Mathilda saikin luvan vierailla vankiloissa ja keskustella vankien kanssa.
Luvan saatuaan Mathilda lähti pian helsinkiläisiin vankiloihin lankonsa kanssa. Varsinaiset vankilakäynnit Mathilda aloitti 1885 Lappeenrannasta ja Viipurista. Hän vietti runsaasti aikaa myös Suomen suurimmassa vankilassa Turun Kakolassa. Hänen käyntiensä tarkoituksena oli saada puhua Jeesuksesta. Myöhemmin hän huomasi vankien ja heidän perheidensä inhimillisen hädän ja alkoi tukea heitä myös sosiaalisesti. Mathilda oli myös usein saattamassa Siperiaan lähetettäviä vankeja. Vankien parissa työskentely oli raskasta, ja vielä uuvuttavammaksi sen teki Mathildan nuori ikä ja kokemattomuus. Mathilda joutuikin jäämään pitkiksi ajoiksi kotiin lepäämään, sillä hän alkoi taas sairastella.
[muokkaa] Toivola
Henrik Wrede palasi joulukuussa 1885 Suomeen oltuaan kaksi vuotta Siperiassa jakamassa Raamattuja. Hän alkoi yhdessä Mathildan kanssa suunnitella vapautuvien vankien turvakodin perustamista. Heidän isänsä lahjoitti hanketta varten Tuomioja-nimisen torpan, joka sai uuden nimen Toivola. Paikka sijaitsi Kymijoen varrella ja kesäisin sinne pääsi jokea pitkin veneellä Rabbelugnista. Ensimmäinen Toivolan asukas oli mies, jonka Wreden sisarukset lunastivat vankilasta maksamalla hänen sakkonsa. Vastineeksi mies työskenteli turvakodissa. Aluksi asukkaiksi valittiin vain vapaaehtosia, tuttuja uskovia vankeja. Toivola toimi maanviljelystä harjoittavana työsiirtolana. Henrik asui Toivolassa, mutta Mathilda kävi siellä Rabbelugnista käsin. Mathilda jätti Toivolan kokonaan veljensä hoidettavaksi jo parin vuoden jälkeen ja keskittyi taas pelkästään hänelle tuttuun vankilatyöhön. Toivolan toiminta jatkui vuoteen 1897 asti, jolloin senaatti lopetti sen avustamisen.
[muokkaa] Avustustyötä
Isä ja muut sukulaiset olivat avustaneet taloudellisesti Mathildan tekemää hyväntekeväisyystyötä, mutta isän kuoltua kesällä 1892 omaisuus jaettiin ja perheen antama apu loppui. Vuonna 1894 Mathilda muutti Helsinkiin. Hänellä oli muutamia ulkomaisia rahoittajia, joiden turvin hän saattoi jatkaa työtään. Näitä rahoittajia olivat muun muassa Mathildan pietarilaiset ystävät, ruhtinaat Paul Nicolay ja Paul Lieven. Kustannuksia aiheuttivat vangeille jaettavat painotuotteet kuten Raamatut ja hengelliset lehdet. Vuonna 1888 senaatin maanviljelystoimikunta myönsi Mathildalle vapaalipun junamatkoihin, joten hän saattoi matkustaa Suomessa rajoituksetta ilman kuluja. Lisäksi hän tuki vapautuvia vankeja taloudellisesti. Mathilda pyrki käyttämään varojaan harkiten ja valitsi esimerkiksi majoittumiseensa halvimman hotellihuoneen, mikäli ei voinut majoittua tuttaviensa luokse. Hän myös söi hyvin niukasti, mikä aiheutti huolta hänen läheisissään. Lisäksi Mathilda oli kasvissyöjä, ja osa hänen pyörtyilystään ja muusta sairastelustaan saattoi johtua aliravitsemuksestakin. Asunaan Mathilda käytti tummaa ja yksinkertaista leninkiä.
[muokkaa] Matti Haapoja
Matti Haapoja, puukkojunkkari ja murhamies, oli yksi vangeista, jotka tulivat Mathildalle läheisiksi. Mathilda tapasi Haapojan ensimmäisen kerran tämän ollessa tekemänsä murhan oikeuskäsittelyn takia Katajanokan vankilassa. Vartijat eivät ensin meinanneet päästää Mathildaa tapaamaan vaaralliseksi tiedettyä miestä. Haapoja oli kuullut Siperiassa toisten vankien puhuvan Mathildasta ja sanoi että häntä on turha yrittää käännyttää. Mathilda kuitenkin jatkoi käyntejä Haapojan luona myös sen jälkeen kun Haapoja siirrettiin Kakolaan kärsimään uutta elinkautistuomiotaan. He olivat myös kirjeenvaihdossa. Mathilda otti hyvin raskaasti Haapojan itsemurhan.
[muokkaa] Vankilatyön loppu
Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativavt parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. Kapinoinnin pelossa annettiin määräys, ettei kukaan vankeinhoidon ulkopuolinen saa tavata vankeja kahden kesken. Kun tällaiset tapaamiset kiellettiin, Mathilda lopetti vankilakäyntinsä kokonaan, koska hän ei halunnut ulkopuolisten kuuntelevan arkaluontoisia keskusteluja. Mathildalle ei kerrottu että kiellon syyt olivat poliittiset, ja hän otti asian henkilökohtaisena loukkauksena.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Marjo-Riitta Antikainen (2004): SÄÄTY, SUKUPUOLI, USKONTO Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883-1913. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 951-746-552-1.
- Eeva Hurskainen (2004): MATHILDA WREDE Aatelistytön tie vankien ja pakolaisten ystäväksi. Kirjapaja Oy. 951-607-117-1.
