Markku Peltola
Wikipedia
Markku Peltola (s. 1957) on taiteen moniottelija, joka on toiminut mm. teatterin, elokuvien ja musiikin parissa. Hän on syntynyt Helsingissä, jossa hän vietti myös lapsuutensa. Nykyinen kotikaupunki on Tampere, jossa hän on vahvasti mukana Kulttuuriravintola Telakan toiminnassa.
Markku Peltolan kuuluisin elokuvarooli on miespääosa Aki Kaurismäen 2002 julkaistussa palkitussa elokuvassa Mies vailla menneisyyttä. Muita elokuvia, joissa Peltola esiintyy, ovat mm. Vares, Hymypoika, Kauas pilvet karkaavat ja Jadesoturi.
Markku Peltola on 1980-luvun lopusta asti soittanut kitaraa ja laulanut Motelli Skronkle-yhtyeessä. Peltola on myös tehnyt kaksi soololevyä: Ensimmäinen, Buster Keatonin ratsutilalla, jonka on julkaissut Ektro Records -pienlevy-yhtiö, ilmestyi vuonna 2003 ja toinen, Buster Keaton tarkistaa idän ja lännen vuoden 2006 alkupuolella.