Louis Vierne

Wikipedia

Louis Victor Jules Vierne ( 8. lokakuuta 1870 – 2. kesäkuuta 1937) oli ranskalainen säveltäjä ja urkuri. Hän toimi Pariisin Pariisin Notre Damen pääurkurin elinikäisessä virassa (Organiste titulaire sur concours) 21. toukokuuta 1900 alkaen.

Sisällysluettelo

1 Elämästä
2 Tuotannosta
3 Urkuteoksia
4 Muuta musiikkia

[muokkaa] Elämästä

Louis Vierne syntyi Poitiers'ssa lähes sokeana (cataracta congenita). Perhe muutti aluksi Pariisiin, sitten Lilleen ja takaisin Pariisin. Vierne sai seitsenvuotiaana tehdyn leikkauksen jälkeen näkönsä osittain voidakseen opiskella musiikkia. Hän oli aluksi César Franckin yksityisoppilaana ja tämän kuoltua Pariisin Konservatoriossa Charles-Marie Widorin urkuluokalla. Hän pääsi pian Widorin apulaiseksi Pariisin Saint-Sulpice-kirkkoon. Täällä sijaitsivat Ranskan suurimmat Aristide Cavaillé-Collin uusimat urut. Viernen vastoinkäymisten täyttämän elämän suurin triumfi oli valinta Pariisin Notre Damen katedraalin pääurkuriksi.

Vierne vietti levottomat vuodet 1915–1920 Sveitsissä. Hän konsertoi vuosina 1924–1925 kahteen otteeseen Englannissa, missä kantaesitti viidennen urkusinfoniansa Lontoon Westminster Abbeyssa ja vuonna 1927 hän teki neljän kuukauden kiertueen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Vuonna 1898 solmittu avioliitto Arlette Taskinin kanssa kesti vain vajaat kymmenen vuotta. Avioeron jälkeen Viernellä oli kumppanina laulajatar Jeanne Montjovet ja Sveitsin ajan jälkeen nuori laulajatar Madeleine Richepin. Avioliitosta syntynyt nuorempi poika Andre menehtyi kymmenvuotiaana ja vanhempi poika Jaques kaatui rintamalla vain 17-vuotiaana. Myös hänen Pariisin Notre-Dame-des-Champs-kirkon urkurina toiminut veljensä René Vierne kaatui rintamalla. Toinen veli Edouard kuoli vuonna 1926.

Viernen omien sanojen mukaan Nortre-Damen maagiset urut olivat ainoa inspiraation lähde hänen loppuelämänsä aikana. Hän oli lähes sokea – synnynnäisen kaihin lisäksi silmissä oli glaukooma. Myös sydän oireili, mikä aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Kuolemakin oli dramaattinen. Kesäkuun 2. päivän konsertin viimeisenä numerona oli Stèle pour un enfant défunt (Lapsen hautakivi) teoksesta Triptyque ja säveltäjä ryhtyi vielä rekisteröimään urkuja tavanmukaista improvisaatiota varten, kun hän lyyhistyi urkujen koskettimille.

[muokkaa] Tuotannosta

Viernen tuotanto on pääasiassa urkumusiikkia. 60 opuksesta vain 17 on jotakin muuta. Merkittävimmät urkuteokset ovat myös kuoron sisältävän Juhlamessun (Messe Solennelle) ohella kuusi urkusinfoniaa. Ensimmäinen sinfonia on Notre Damea edeltävältä ajalta ja saanut vaikutteita Widorilta. Se myös on kuusiosainen muiden ollessa viisiosaisia. Toinen sinfonia on saanut vaikutteita Cesar Franckin koraaleista. Kolmas sinfonia on intensiivisin ja eniten esitetty. Neljäs sinfonia on melankolinen säveltäjän vaikeimpien vuosien aikana kirjoitettu. Viides sinfonia ei käsittele musiikillista materiaalia sinfonisesti van pikemminkin Wagnerin johtoaiheiden tapaan.

Gargouilles

Chimera

Messuja vai sinfonioita. Varsin vaihtelevaa ja arvoituksellista musiikkia sisältyy 24 Fantasiakappaleesen (Pièces de Fantaisie), jotka on jaettu neljäksi sarjaksi. Joka sarjan rakenne on sama kuin messun: Entreé - Introit - Offertoire - Elevation - Communion - Sortie. Toisaalta kukin sarja voisi olla pieni urkusinfonia. Säveltäjän ajatus lienee ollut, että harjoitellessaan näitä kappaleita tulevat urkurit saisivat samalla tuntuman messuun.

Kappaleista tunnetuin on kolmannen sarjan päättävä Westminsterin Kellot (Carillon de Westminster), jossa Lontoon Big Benin teemaa on muunnettu melodisemmaksi. Notre Damen katedraalin demonisiin veistoksiin liittyy läheisesti neljännen sarjan Syöksykouruja ja Epäsikiöitä (Gargouilles et Chimeres). Toisen sarjan Virvatulia (Feux follets), kolmannen Aaveita (Fantomes) sekä neljännen Merenneitoja (Naiades) ovat liukuneet kauaksi perinteistä urkumusiikista.

Urkuharmoonillakin soitettavaksi sopivat vaatimattomammat 24 vaapaan tyylin kappaletta. Näihin sisältyy urkuriveljelle René Viernelle omistettu viehättävä Carillon (de Longpont). Longpont on pieni kylä Aisnen departementissa Villers-Cotterêts'n ja Soissons'n välillä ja vieraillessan siellä Vierne ihastui siellä olleen kappelin kellojen sointiin. Hän ei myöhemmin enää tunnistanut sitä, koska yksi kelloista oli vaihdettu.

Lisätietoa katolisuudesta englanniksi The Catholic Encyclopedia

[muokkaa] Urkuteoksia

Messe Solennelle en ut diese mineur op.16 pour choeur a 4 voix mixtes et 2 orgues
- Kyrie - Gloria - Sanctus - Benedictus - Agnus Dei

Première Symphonie en re mineur op. 14 (1898-99)
- Prelude - Fugue - Pastorale - Allegro vivace - Andante - Final

Deuxième Symphonie en mi mineur op. 20 (1902)
- Allegro - Choral - Scherzo - Cantabile - Final

Troisième Symphonie en fa diese mineur op. 28 (1911)
- Allegro maestoso - Cantilene - Intermezzo - Adagio - Final

Quatrième Symphonie en sol mineur op. 32 (1914)
- Prelude - Allegro - Menuet - Romance - Final

Cinquième Symphonie en la mineur op. 47 (1923-24)
- Grave - Allegro - Scherzo - Larghetto - Final

Sixième Symphonie en si mineur op. 59 (1930)
- Introduction et Allegro - Aria - Scherzo - Adagio - Final

Première Suite des Pièces de Fantaisie op. 51 (1924)
- Prelude - Andantino - Caprice - Intermezzo - Requiem aeternam - Marche nuptiale

Deuxième Suite des Pièces de Fantaisie op. 53 (1924)
- Lamento - Sicilienne - Hymne au soleil - Feux follets - Clair de lune - Toccata

Troisième Suite des Pièces de Fantaisie op. 54 (1925)
- Dedicace - Impromptu - Etoile du soir - Fantomes - Sur le Rhin - Carillon de Westminster

Quatrième Suite des Pièces de Fantaisie op. 55 (1925)
- Aubade - Resignation - Cathedrales - Naiades - Gargouilles et Chimeres - Les Cloches de Hinckley

24 pièces en style libre pour orgue ou harmonium, op. 31 (1913)
- Preambule - Cortege - Complainte - Epitaphe - Prelude - Canon - Meditation - Idylle melancolique - Madrigal - Reverie - Divertissement - Canzona - Legende - Scherzetto - Arabesque - Choral - Lied - Marche funebre - Berceuse - Pastorale - Carillon - Elegie - Epithalame - Postlude