Koinee
Wikipedia
| Kreikan kielen historia (katso myös: Kreikkalainen kirjaimisto) |
| Alkukreikka (n. 2000 eaa) |
| Mykenen kreikka (n. 1600–1100 eaa) |
| Muinaiskreikka Klassinen kreikka (n. 800–300 eaa) Koinee-kreikka (n. 300 eaa - 330) |
| Bysantin kreikka (n. 330–1453) |
| Nykykreikka (1453-) |
Koinee-kreikka (kreik. Κοινὴ Ἑλληνική, Koinē Hellēnikē, yhteinen kreikka) oli muinaisen kreikan kielen sekamurre, joka edustaa kreikan kielen kehityksen toista vaihetta. Koineeta käytettiin noin vuosina 300 eaa. - 400 jaa. Se kehittyi muinaiskreikasta ja loi pohjan nykykreikalle. Sitä voidaan kutsua myös hellenistiseksi tai yleiskreikaksi tai Uuden testamentin kreikaksi.
Koinee oli kreikkalaisten ensimmäinen yhteinen murre ja demoottisen kreikan merkittävin seuraaja. Kieli on merkittävä länsimaisen sivistyksen kannalta, sillä se oli paitsi ensimmäinen "kansainvälinen" kieli tai lingua franca myös Uuden testamentin ja koko kristillisen Raamatun alkuperäinen kieli ja kristinuskon levittämisen väline. Koinee oli epävirallisesti Rooman valtakunnan toinen tai ylemmissä yhteiskuntaluokissa jopa ensimmäinen kieli.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Alun perin kaikilla kreikkalaisilla kaupunkivaltioilla oli oma paikallinen murteensa. Eri murteiden puhujat kuitenkin ymmärsivät toisiaan. Koinee alkoi muodostua yhteiseksi kreikan murteeksi Aleksanteri Suuren sotajoukkojen keskuudessa. Aleksanteri Suuren Makedonia oli valloitanut muut kreikkalaiset valtiot ja valloitti ennen pitkää suuren osan silloin tunnetusta maailmasta. Tällöin kieli tuli käyttöön Egyptistä aina Intiaan saakka.
Vaikka koinee muotoutui myöhäisklassisella ajalla, tämän jälkiklassisen kielen symbolisena syntymäajankohtana voidaan pitää Aleksanteri Suuren kuolemaa ja hellenistisen ajan alkua vuonna 323 eaa. Koinee-vaiheen voidaan katsoa päättyneen kreikan kielen siirtyessä kolmanteen vaiheeseen, keskiajan kreikkaan, kun Konstantinus Suuri perusti Konstantinopolin vuonna 330. Näin koinee-vaihe kattaa koko hellenistisen ja Rooman vallan ajan Kreikan historiassa päättyen keskiaikaan.
[muokkaa] Nimitys koinee
Nimitys "koinee" (κοινή, "yhteinen", "yleinen") on ollut aiemmin käytössä usealle kreikan kielen murteelle. Apollonios Dyskolos ja Aelius Herodianus viittasivat koineella alkukreikkaan. Jotkut muut taas ovat käyttäneet sitä kaikista kansanmurteista jotka poikkesivat kirjakielestä. Kun koineesta tuli vähitellen kirjallisuuden kieli, jotkut erottivat siitä kaksi muotoa: helleenisen kreikan, joka oli kirjallisuuden "jälki-klassinen" muoto, ja koine-kreikan eli yleisen kreikan, joka oli puhuttu yleinen muoto. Jotkut ovat käyttäneet koineesta nimitystä aleksandrialainen murre (περὶ τῆς Ἀλεξανδρέων διαλέκτου), joka tarkoitti Aleksanteri Suuren sotajoukkojen levittämää murretta.
[muokkaa] Juuret
Kreikan kielen yhteismurteen lingvistiset juuret ovat olleet epäselviä antiikin ajasta saakka. Hellenistisenä aikana oppineet pitivät koineeta neljän merkittävimmän muinaiskreikan murteen, attikalaisen, joonialaisen, aiolialaisen ja doorilaisen kreikan, sekoittumisen seurauksena. Tämän vuoksi siitä käytettiin nimitystä ἡ ἐκ τῶν τεττάρων συνεστῶσα, "neljän yhdistelmä". Tätä näkemystä tuki 1800-luvun alkupuolella itävaltalainen lingvisti P. Kretschmer teoksessaan Die Entstehung der Koine (1901), kun taas saksalainen tutkija Wilamowitz ja ranskalainen lingvisti Antoine Meillet katsoivat koineen olevan yksinkertaistettu muoto joonialaisesta kreikasta, perustuen kielen attikalais-joonialaisiin aineksiin, kuten σσ:n käyttö ττ:n sijasta ja ρσ:n käyttö ρρ:n sijasta. Nykyisin laajimmin hyväksytty näkemys on kreikkalaisen lingvistin G. N. Hatzidakiksen esittämä. Hän todisti, että vaikka koinee onkin sekoitus neljästä päämurteesta, sen vakaana ytimenä oli attikalainen kreikka. Näin koineen voidaan katsoa olevan yksinkertaistettua attikaa, attikan ja kolmen muun murteen sekoitus. Muiden kuin attikalaisten ainesten vaikutus vaihtelee riippuen siitä, missä päin hellenististä maailmaa kieltä puhuttiin. Näin joonialaisissa siirtokunnissa puhutussa koineessa olisi ollut enemmän joonialaisia piirteitä kuin muilla alueilla. Kirjallisuuden koinee muistuttaa attikaa siinä määrin, että sitä kutsutaan joskus yleisattikaksi.
[muokkaa] Koinee-kreikan lähteet
Ensimmäiset koineeta sekä hellenistisenä että nykyaikana tutkineet oppineet olivat klassisisteja jotka ottivat mallinsa kreikan kielen klassisen ajan kirjallisesta attikasta ja olisivat paheksuneet mitä tahansa hellenististä murretta. Tämän vuoksi koineeta pidettiin rappeutuneena kreikan muotona joka ei ansainnut huomiota. Koineen historiallinen ja kielellinen merkitys ymmärrettiin vasta 1800-luvun alkupuolella, jolloin joukko tutkijoita alkoi tutkia koineen kehitystä hellenistisenä ja roomalaisena aikana.
Koineen tutkimuksessa on käytetty lukuisia ja osittain epäluotettavia lähteitä. Merkittävimpiä ovat olleet jälkiklassiselta kaudelta säilyneet kirjoitukset ja papyrukset. Toinen merkittävä joukko lähteitä ovat Vanhan ja Uuden testamentin alkutekstit. Vanhan testamentin kreikankielinen versio Septuaginta oli käännetty koineelle ja Uusi testamentti oli puolestaan kirjoitettu alun perin suoraan koineeksi. Testamenttien opetukset oli tarkoitettu tavallisille ihmisille ja siksi ne kirjoitettiin aikakauden käytetyimmällä kielellä. Muista kuin Raamatun kirjoittajista tunnettuja koineen käyttäjiä olivat muun muassa historioitsija Polybios (n. 203-120 eaa.) ja stoalainen filosofi Epiktetos (n. 55-135).
Lähteenä on voitu käyttää myös niiden attikistien kirjoituksista, jotka halusivat taistella kielen kehitystä vastaan ja vertasivat teoksissaan "oikeita" attikalaisia muotoja "vääriin" koineen muotoihin siteeraamalla esimerkkejä. Esimerkiksi Frynikhos Arabios kirjoitti toisella vuosisadalla:
- Βασίλισσα οὐδείς τῶν Ἀρχαίων εἶπεν, ἀλλὰ βασίλεια ἢ βασιλίς.
- "Basilissa (kuningatar), kukaan ei muinoin käyttänyt, sen sijaan basileia tai basilis".
- Διωρία ἑσχάτως ἀδόκιμον, ἀντ' αυτοῦ δὲ προθεσμίαν ἐρεῖς.
- "Dioria (määräaika), pahasti väärin, käytä sen sijaan prothesmia".
- Πάντοτε μὴ λέγε, ἀλλὰ ἑκάστοτε καὶ διὰ παντός.
- "Pantote (aina), älä käytä, sen sijaan ekastote ja dia pantos".
Muina lähteinä voidaan pitää satunnaisia löytöjä, kuten vaaseissa esiintyviä maalareiden kirjoituksia, attikistien huonon puhtaan kreikan kielitaidon vuoksi tekemiä virheitä sekä joitakin säilyneitä kreikkalais-latinalaisia sanastoja, kuten:
- "Καλήμερον, ἦλθες; - Bono die, venisti?" (Hyvää päivää, tulit?).
- "Ἐὰν θέλεις, ἐλθὲ μεθ' ἡμῶν. - Si vis, veni mecum." (Jos haluat, tule mukaamme).
- "Ποῦ; - Ubi?" (Missä?).
- "Πρὸς φίλον ἡμέτερον Λεύκιον. - Ad amicum nostrum Lucium." (Ystävällemme Leukiokselle).
- "Τί γὰρ ἔχει; - Quid enim habet?" (Mitä hänellä on? Mikä on hänellä mukanaan?).
- "Ἀρρωστεῖ. - Aegrotat." (Hän on sairas).
Viimeisenä mutta merkittävänä lähteenä voidaan pitää nykykreikkaa kaikkine murteineen ja niissä esiintyviä koinee-kreikan sanamuotoja ja sanontoja, jotka ovat säilyttäneet suuren osan muinaisen kielen puhutuista yksityiskohdista vaikka kirjallinen perinne onkin kadonnut. Esimerkiksi pontoslainen ja kappadokialainen murre ovat säilyttäneet muinaisen lausuntatavan, jossa η lausutaan ε:nä (esim. νύφε, συνέλικος, τίμεσον, πεγάδι). Tsakonialainen murre puolestaan on säilyttänyt pitkän α:n η:n sijasta (esim. ἁμέρα, ἀστραπά, λίμνα, χοά) sekä muita doorilaisen kreikan paikallispiirteitä. Kreikan eteläisten osien (Dodekanesia, Kypros) sanontatavat ovat säilyttäneet kaksoiskonsonanttien lausuntatavan (esim. ἄλ-λος, Ἑλ-λάδα, θάλασ-σα), kun taas muut lausuvat monissa sanoissa υ:n ου:na tai ovat säilyttäneet muinaisen kaksoismuodon (esim. κρόμμυον - κρεμ-μυον, ράξ - ρώξ).
[muokkaa] Kehittyminen muinaiskreikasta
Koinee-kreikan lähteiden tutkimus paljastaa muinaiskreikassa tapahtuneita lingvistisiä muutoksia sekä fonologiassa, morfologiassa, kieliopissa, sanastossa että muissa puhutun kielen aineksissa. Yleensä uudet muodot ovat aluksi harvinaisia ja yleistyvät asteittaisesti kunnes niistä tulee vakiintuneita. Lähes kaikki nykykreikan piirteet ovat jäljitettäbvissä koinee-kreikkaan. Koska suurin osa muinaiskreikan ja nykykreikan välillä tapahtuneista muutoksista tapahtuivat jo koinee-kreikkaan siirryttäessä, koinee on pääosin ymmärrettävää myös nykykreikan osaajalle.
[muokkaa] Fonologian kehittyminen
- Vanha ero pitkien ja lyhyiden vokaalien välillä hävisi vähitellen ja toiselta vuosisadalta eaa. lähtien kaikki vokaalit olivat isokronisia.
- Aksentin merkitseminen muuttui sävelkorkeuden merkitsemisestä painon merkitsemiseen toiselta vuosisadalta eaa. lähtien, eli aksentoitua tavua ei enää äännetty sävelellä vaan kovemmin/vahvempana.
- Aspiraatti eli henkäysmerkki, joka oli jo kadonnut joonialaisesta ja aiolialaisesta murteesta, alettiin jättää lausumatta ja merkitsemättä.
- Pitkät diftongit, jotka vanhoina aikoina oli merkitty allekirjoitetulla ι-merkillä pitkän vokaalin jälkeen, alettiin jättää lausumatta ja merkitsemättä.
- Diftongit 'αι', 'ει', 'οι' ja 'υι' muuttuivat yksinkertaisiksi vokaaleiksi. Samalla tavalla 'αι', jonka boiotialaiset olivat ääntäneet pitkäksi ε:ksi neljänneltä vuosisadalta eaa. ja kirjoittaneet η:ksi (esim. πής, χήρε, μέμφομη), muuttui myös koineessa ensin pitkäksi ja sitten lyhyeksi ε:ksi. Diftongi 'ει' oli jo yhdistynyt ι:ksi viidennellä vuosisadalla eaa. sellaisilla alueilla kuin Argos ja neljännellä vuosisadalla eaa. Korintissa (esim. ΛΕΓΙΣ) ja se sai tämän ääntämyksen myös koineessa. Diftongit 'οι' ja 'υι' saivat nykyisen ranskan kielen 'U':n ääntämyksen ([y]), joka kesti 900-luvulle. Diftongi 'ου' sai latinan 'U':n ääntämyksen kuudennella vuosisadalla eaa. ja on säilyttänyt sen nykyaikaan.
- Diftongit 'αυ' ja 'ευ' alettiin lausua "av" ja "ev", tai "af" ja "ef" ennen soinnitonta kirjainta θ, κ, ξ, π, σ, τ, φ, χ, ja ψ.
- Yksinkertaiset vokaalit ovat säilyttäneet muinaisen ääntämyksensä, paitsi η, joka lausutaan ι:ksi ja υ, joka säilytti ääntämyksen nykyisen ranskan kielen U:na 900-luvulle ja lausuttiin myöhemmin ι:na. Tämä aiheutti yleisesti kirjoitusvirheitä υ:n ja οι:n välillä.
- Konsonantit säilyttivät samoin muinaisen ääntämyksensä suuressa määrin, paitsi β, γ, δ, φ, θ, χ ja ζ. Β, Γ ja Δ, jotka alun perin lausuttiin b, g, d, saivat nykyiset ääntämykset v, gh ja dh ([v], [ɣ], [ð]), paitsi silloin kuin ne esiintyivät nasaalikonsonantin (μ, ν) jälkeen, jolloin ne lausuttiin vanhalla tavalla (esim. γαμβρός - γαmbρός, άνδρας - άndρας, άγγελος - άŋgελος). Φ, Θ ja Χ, jotka lausutiin alun perin aspiraatteina (ph, th ja kh), saivat nykyiset ääntämykset f, th ja h ([f], [θ] ja [x]). Kirjain Ζ, joka luokitellaan edelleen kaksoiskonsonantiksi kirjainten ξ ja ψ kanssa koska se lausuttiin alun perin σδ (sd), sai myöhemmin nykyisen kreikan ja englannin mukaisen äänteen Z.
[muokkaa] Esimerkkejä
[muokkaa] Isä meidän -rukous
- Πάτερ ἡμῶν ὁ ἐν τοῖς οὐρανοῖς ἁγιασθήτω τὸ ὄνομά σου·
- ἐλθέτω ἡ βασιλεία σου· γενηθήτω τὸ θέλημά σου, ὡς ἐν οὐρανῷ καὶ ἐπὶ τῆς γῆς·
- τὸν ἄρτον ἡμῶν τὸν ἐπιούσιον δὸς ἡμῖν σήμερον·
- καὶ ἄφες ἡμῖν τὰ ὀφελήματα ἡμῶν, ὡς καὶ ἡμεῖς ἀφίεμεν τοῖς ὀφειλέταις ἡμῶν·
- καὶ μὴ εἰσενέγκῃς ἡμᾶς εἰς πειρασμόν, ἀλλὰ ρῦσαι ἡμᾶς ἀπὸ τοῦ πονηροῦ.
- Ὅτι σοῦ ἐστιν ἡ βασιλεία καὶ ἡ δύναμις καὶ ἡ δόξα εἰς τοὺς αἰῶνας·
- ἀμήν.
- (Matt. 6:9-13)
Transkriptio nykyisellä lausumisella Kreikan ortodoksisen kirkon mukaan:
- Pater imon, o en tis uranis, aghiasthito to onoma su;
- eltheto i basilia su; ghenithito to thelima su, os en urano, ke epi tis ghis;
- ton arton imon ton epiusion dos imin simeron;
- ke afes imin ta ofilimata imon, os ke imis afiemen tis ofiletes imon;
- ke mi isenengis imas is pirasmon, ala rise imas apo tu poniru.
- Oti su estin i basilia, ke i dinamis, ke i doksa is tus eonas;
- amin.
[muokkaa] Nikean uskontunnustus
- Πιστεύω εἰς ἕνα Θεόν, Πατέρα, παντοκράτορα, ποιητὴν οὐρανοῦ καὶ γῆς, ὁρατῶν τε πάντων καὶ ἀοράτων.
- Καὶ εἰς ἕνα Κύριον Ἰησοῦν Χριστόν, τὸν Υἱὸν τοῦ Θεοῦ τὸν μονογενῆ, τὸν ἐκ τοῦ Πατρὸς γεννηθέντα πρὸ πάντων τῶν αἰώνων. Φῶς ἐκ φωτός, Θεὸν ἀληθινὸν ἐκ Θεοῦ ἀληθινοῦ, γεννηθέντα, οὐ ποιηθέντα, ὁμοούσιον τῷ Πατρί, δι’ οὗ τὰ πάντα ἐγένετο.
- Τὸν δι’ ἡμᾶς τοὺς ἀνθρώπους καὶ διὰ τὴν ἡμετέραν σωτηρίαν κατελθόντα ἐκ τῶν οὐρανῶν καὶ σαρκωθέντα ἐκ Πνεύματος Ἁγίου καὶ Μαρίας τῆς Παρθένου καὶ ἐνανθρωπήσαντα.
- Σταυρωθέντα τε ὑπέρ ἡμῶν ἐπὶ Ποντίου Πιλάτου καὶ παθόντα καὶ ταφέντα.
- Καὶ ἀναστάντα τῇ τρίτῃ ἡμέρᾳ κατὰ τὰς Γραφάς.
- Καὶ ἀνελθόντα εἰς τοὺς οὐρανούς καὶ καθεζόμενον ἐκ δεξιῶν τοῦ Πατρός.
- Καὶ πάλιν ἐρχόμενον μετὰ δόξης κρῖναι ζῶντας καὶ νεκρούς, οὗ τῆς βασιλείας οὐκ ἔσται τέλος.
- Καὶ εἰς τὸ Πνεῦμα τὸ Ἅγιον, τὸ κύριον, τὸ ζωοποιόν, τὸ ἐκ τοῦ Πατρὸς ἐκπορευόμενον, τὸ σὺν Πατρί καὶ Υἱῷ συμπροσκυνούμενον καὶ συνδοξαζόμενον, τὸ λαλῆσαν διὰ τῶν προφητῶν.
- Εἰς μίαν ἁγίαν, καθολικὴν καὶ ἀποστολικὴν Ἐκκλησίαν.
- Ὁμολογῶ ἓν βάπτισμα εἰς ἄφεσιν ἁμαρτιῶν.
- Προσδοκῶ ἀνάστασιν νεκρῶν.
- Καὶ ζωὴν τοῦ μέλλοντος αἰῶνος.
- Ἀμήν.
[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi
- Aejmelaeus, Lars: Uuden testamentin kreikan kielioppi. Kirjapaja. Helsinki, 2003.
- Blomqvist, J., Toivanen, A.: Johdatus Uuden testamentin kreikkaan. Helsinki: Yliopistopaino.
- Gyllenberg, R.: Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja. Helsinki: Yliopistopaino.
- Liljeqvist, M.: Uuden testamentin kreikan sanasto.
- Pakarinen, V.: Kreikan kielioppi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
[muokkaa] Lähteitä
- Nikolaos P. Andriotis, History of the Greek language
- Abel E., Grammaire du grec biblique
