Kalevala (yhtye)
Wikipedia
Kalevala oli vuonna 1969 perustettu suomalainen rock-yhtye. Yhtyeen tunnetuimmat jäsenet olivat Lido Salonen (basso) ja Remu Aaltonen (laulu, rummut). Yhtyeeseen liittyi myöhemmin myös Albert Järvinen (kitara). Remu Aaltonen erotettiin Kalevalasta vuonna 1971, jonka jälkeen hän perusti Hurriganes-yhtyeen, johon Albert Järvinenkin liittyi. Kalevala lopetti toimintansa 1970-luvulla.
Kalevala teki kolme albumia:
- People No Names (1972)
- Boogie Jungle (1975)
- Abrahams Blue Refrain (1977)
Kalevala teki muutamia kiertueita mm: Ranskassa, Puolassa ja Skandinaviassa.
Kalevala Anthology-cd ilmestyi amerikkalaisella Shroom Angels levymerkillä vuonna 2004 ja on julkaistu ympäri maailmaa. Levyllä on mukana myös Lido Salosen ja Zape Leppäsen reunion-materiaalia viiden kappaleen verran. Ne on äänitetty 1995. Tuottajana Hannu Leiden.