Kabus
Wikipedia
Kabus Oy on Koiviston Auto Oy:n tytäryhtiö, joka on erikoistunut kaupunki- ja lähiliikenteen linja-autojen rakentamiseen. Kabus valmistaa linja-autoja Koiviston Auto Oy:n muiden tytäryhtiöiden tarpeisiin. Nimi Kabus tulee lyhenteestä Koiviston auto bus
Kabus valmisti ensimmäiset linja-autonsa vuonna 1977. TD-4/7250-mallia valmistettiin vuosina 1983–1986 yhteensä 12 kappaletta. Autot sijoitettiin Kuopion kaupunkiliikenteeseen. Myöhemmin Kabus on valmistanut linja-autoja myös Helsinkiin, Jyväskylän ja Lahden kaupunkiliikenteeseen sekä pikavuorolinjoille. Linja-autoja valmistuu vuosittain vaihtelevia määriä, tavallisesti noin 20 kappaletta. Kabus valmistaa itse myös alustat, moottoreina on käytetty MANin ja Cumminsin moottoreita. Uusimmat Kabus TC-6Z3- ja TC-6A4-mallit ovat kokonaan alumiinirakenteisia ja niissä on pyritty mahdollisimman pieniin polttoaineenkulutukseen, huoltokuluihin sekä matkustusmukavuuteen. Aikaisemmin Kabus-linja-autoja on rakennettu Volvon alustoille. Kabusin toimitilat ovat Lahdessa. Henkilöstöä yrityksessä on 40.