Jonathan Melvoin
Wikipedia
Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi. | |
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Jonathan Melvoin (6. joulukuuta 1961 – 12. heinäkuuta 1996) oli kiertävä kosketinsoittaja The Smashing Pumpkins -yhtyeessä heidän maailmankiertueensa Mellon Collie and the Infinite Sadness aikana.
Melvoin kuoli New Yorkissa saatuaan yliannostuksen heroiinia, jota hän oli ottanut rumpali Jimmy Chamberlinin kanssa.
Chamberlinia neuvottiin Yhdysvaltojen hätänumerosta 911 laittamaan Melvoinin pää suihkun alle koittaaksen herättää hänet kunnes lääkintähenkilöstö saapuisi paikalle, mutta Melvoin julistettiin kuolleeksi paikan päällä.
Tämän seurauksena Chamberlin erotettiin yhtyeestä, jonka mukaan sekä Chamberlin, että Melvoin olivat aiemminkin saaneet yliannostuksia. Melvoin oli erotettu, mutta hän jatkoi soittamista kiertueen loppuun asti.
Smashing Pumpkinsia ei kutsuttu hautajaisiin. Melvoinia jäi suremaan vaimo ja lapsi.