Johnny Rotten
Wikipedia
Johnny Rotten, tunnetaan myös oikealla nimellään John Lydon; s. 31. tammikuuta 1956 on brittiläinen muusikko, joka tuli tunnetuksi vuosina 1975-1978 kuuluisan punk-yhtye Sex Pistolsin laulajana.
Johnny on naimisissa Nora Forsterin kanssa. Heillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta Lydon on "isoisä" Noran tyttären Arianna Forsterin, "Ari Up":in, lapsille.
Neil Young mainitsee Rottenin laulussaan "Hey Hey, My My (Into The Black)" vuodelta 1979.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämänvaiheet
[muokkaa] Lapsuus
John Joseph Lydon syntyi Lontoossa 31. tammikuuta 1956. Lydonin elämäkerran mukaan tieto ei kuitenkaan ole virallinen, sillä hänen syntymätodistuksena on kadonnut. Lydonin vanhemmat, John ja Eileen Lydon, olivat molemmat katolilaisia siirtolaisia Irlannista. Perheeseen kuului myös hänen kolme veljeään, Bobby, Jimmy ja Martin.
7 vuoden ikäisenä John sairastui vakavasti selkäydinkalvon tulehdukseen, minkä seurauksena hän joutui sairaalaan noin puoleksi vuodeksi jossa hän vietti suurimman osan ajasta koomassa. Tämän seurauksena Lydon menettikin suurimman osan muististaan ja sairaalasta päästyään hän joutuikin opiskelemaan kaiken oppimansa uudelleen äitinsä avustuksella. Tauti myös vaurioitti Johnin selkärankaa pysyvästi.
[muokkaa] Sex Pistols
Vuonna 1975 nuoren Lydonin räikeä olemus pisti uutta yhtyettä kasaavan Malcolm McLarenin silmiin. McLaren tarjosi työttömälle ja tylsistyneelle Lydonille paikkaa yhtyeen laulajana ja koe-esiintymisen jälkeen hänet otettiin mukaan bändiin johon kuuluivat jo Steve Jones, Paul Cook ja Glen Matlock. Yhtye sai lopulta nimen Sex Pistols.
Yhtye nousikin nopeasti kuuluisuuteen Lydonin kapinallisten sanoitusten ja julkisuuskuvan myötä. Samainen julkisuuskuva aiheutti erimielisyyksiä Pistolsien sisällä, etenkin Lydonin (joka oli saanut muilta yhtyeen jäseniltä lempinimen Johnny Rotten) ja Matlockin välillä. Jatkuvien riitojen seurauksena Matlock jättikin bändin vuonna 1977 ja jätti näin basistin paikan avoimeksi. Lydon ehdottikin muille Pistolsin jäseneille tähän virkaan ystäväänsä John Simon Ritchie-Beverlyä, jolla ei ollut minkään asteisia musikaalisia lahjakkuuksia. McLaren värväsikin hänet lopulta vain punkin ulkonäkönsä vuoksi. Myös Ritchie sai uuden lempinimen, Sid Vicious. Vaikka Vicious ei osannut soittaa bassoa hän toi Sex Pistolsien imagoon lisää kaaosta ja vei huomiota keulakuva Rottenilta. Tämä alkoi taas huonontaa yhtyeen jäsenten välejä ja kun kuvaan vielä lisättiin McLarenin juonnittelut, Viciouksen huumeongelmat ja häiriintynyt tyttöystävä oli hajoaminen välttämätöntä. Sex Pistols hajosikin Amerikan kiertueensa päätteksi tammikuussa 1978.
Lydon on kuitenkin esiintynyt vielä yhtyeen alkuperäisten jäsenten kanssa vuosina 1996, 2002, 2003 ja Julien Templen dokumentissa The Filth and the Fury
[muokkaa] PiL ja Sooloura
1978, Sex Pistolsin hajottua Lydon perusti oman yhtyeensä Public Image Limitedin (PiL). PiL erosi täysin Sex Pistolsista ja yhtye lopetettiinkin vasta 1992. Toisin kuin Pistols PiL oli täysin Lydonin hallitsema ja hän päättikin lähes täysin kaikista yhtyettä koskevista asioista itse. Kuin Sex Pistols aikoina myös PiL:ssä Lydon sanoitti ja lauloi kaikki laulut itse. Yhtye ei koskaan noussut suuren suosioon vaikka julkaisikin useita ja paljon kehuttuja albumeita.
Lakkautettuaan Public Image Limitedin vuonna 1992 Lydon alkoi suunnitella soolouraansa ja julkaisikin ensimmäisen albuminsa Psycho's Pathin vuonna 1995, jonka kaikki laulut hän sävelsi, sanoitti ja esitti itse. Albumi ei menestynyt listoilla juurikaan ja sai erittäin vaihtelevia arvosteluja kriitikoilta. Albumin jenkki versio sisälti kuitenkin kappaleen Open Up, jonka Lydon teki yhteistyössä Leftfieldin kanssa. Open Up olikin suuri clubihitti Yhdysvalloissa ja Britanniassa.
[muokkaa] Muu julkinen toiminta
Vuonna 1983 Lydon näytteli sivuosaa elokuvassa Copkiller, jonka pääosassa esiintyi Harvey Keitel. Elokuva haukuttiin suurimmilta osin lyttyyn, sen sijaan Lydon sai kehuja roolistaan rikkaana psykopaattina. Hänen näyttelijäntyönsä jäi kuitenkin siihen, ellei mukaan lasketa pieniä rooleja satunnaisissa elokuvissa sillointällöin.
90-luvun puolivälissä Lydon isännöi Yhdysvalloissa päivittäistä, minuutin mittaista erikoisradio-ohjelmaa It's a Rotten Day, jossa hän kommentoi päivän uutisotsikoita.
TV:n puolella Lydon on erilaisten haastattelujen ohella esiintynyt mm. viihdeohjelmissa kuten Judge Judy ja I'm a Celebrity, Get Me Out of Here!, jonka jälkeen hän teki Discovery Channelille dokumenttin Hai-kaloista, hämähäkeistä ja belgialaiselle TV-kanavalle ohjelman Reynebeau & Rotten, jossa hän selvitti Marc Reynebeaun kanssa mikä tekee Britanniasta niin mahtavan. Vuonna 2000 Lydonilla oli myös oma TV-ohjelma Rotten TV, jota näytettiin amerikkalaisella kaapelikanava VH1:llä muutaman jakson verran. Ohjelmassa Lydon käsitteli omalla tyylillään mm. Yhdysvaltojen politiikkaa sekä Populaarikulttuuria
[muokkaa] Elämäkerta
Lydon on kirjoittanut omaelämäkerran, Johnny Rotten - No Irish, No Black, No Dogs joka julkaistiin Suomessa nimellä Johnny Rotten. Kirja kertoo Lydonin nuoruudesta, Sex Pistolsin ja punkin noususta, tuhosta ja kaikista sen vaiheista. Kirjassa kuullaan myös monia muita asiaan liittyviä henkilöitä, kuten toimittaja Caroline Coonia, Billy Idolia, Paul Cookia ja Steve Jonesia.
[muokkaa] Sanottua
- "Ever get the feeling you've been cheated?" (viimeisen Sex Pistols konsertin jälkeen ennen hajoamista Winterland Ballroomissa San Franciscossa Amerikan kiertueella 14. tammikuuta 1978)
- "Much has been written about the Sex Pistols. Much of it has either been sensationalism or journalistic psychobabble. The rest has been mere spite. This book is as close to the truth as one can get ... This means contradictions and insults have not been edited, and neither have the compliments, if any. I have no time for lies or fantasy, and neither should you. Enjoy or die." (omaelämäkerrastaan Johnny Rotten)
- "You did not create me. I AM me." (manageri McLarenille)
