Jobin kirja
Wikipedia
Jobin kirja (hepreaksi איוב) on yksi Raamatun Vanhan testamentin viisauskirjoista ja siinä käytettyjä tekstilajeja ovat proosa ja runous. Se on Raamatun 18. ja juutalaisen Tanakhin Ketuvimin kolmas kirja. Jobin kirjaa pidetään yleisesti Raamatun vaikeatulkintaisimpana kirjana ja siksi siitä onkin monia paljon toisistaan eriäviä tulkintoja.[1] Sen on usein katsottu käsittelevän muun muassa niin sanottua pahan ongelmaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jobin kirjan rakenne
- Jobin kirja alkaa proosatyylisellä prologilla (Job 1–2).
- Riita ja ratkaisu runomuodossa (Job 3–42:3).
- Kirja loppuu proosatyyliseen epilogiin, jossa kerrotaan Jobin nöyrtyneen ja Jumalan antaneen hänelle kaikkea kaksin verroin takaisin (Job 42:–15).
[muokkaa] Juoni
Bosrassa asuvalle Serahille syntyy poika nimeltä Job. Job nousee Edomin kuninkaaksi valtakunnan ensimmäisen kuninkaan, Belan, kuoltua. Jobin kirjan päähenkilö – Job – on Uusin maassa asuva,[2] Edomin mahtava, järjestysluvultaan toinen, kuningas.[3] Job mainitaan myös Genesiksessä,[3] Hesekielin kirjassa[4] ja Aikakirjassa,[5] jossa on sitaatinomainen maininta Jobista.
Jobin kirjan kertomuksessa Job on vanhurskas, nuhteeton ja Jumalaa pelkäävä mies, jolla on seitsemän poikaa, kolme tytärtä, paljon palvelusväkeä ja suuri joukko karjaa. Eräänä päivänä enkelit tulivat koolle Jumalan eteen. Jumala kehuu enkeleilleen, kuinka nuhteeton Job on. Saatana alkaa rienata Jobia, ja sanoo, että tämä on vanhurskas ainoastaan siksi, että hänen elämänsä on niin siunattua – jos häneltä otettaisiin vähänkin pois, hän varmasti kiroaisi Jumalan vasten tämän kasvoja. Niinpä Jumala antaa Saatanalle vapaat kädet tehdä Jobille mitä tahtoo, ainoastaan Jobiin itseensä hän ei saisi koskea. Saatana antaa rosvojen ja onnettomuuksien tappaa Jobin lapset, palvelijat ja karjan. Silloin Job lausui usein siteeratut, hänen oikeamielisyyttään hyvin kuvaavat sanansa (Job 1:21):
- "Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä.
- Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!"
Myöhemmin Jumala kehuskelee jälleen enkeleilleen Jobin uskollisuudella. Saatana vastaa, että kyllähän tämä on uskollinen kun saa vielä olla hengissä – jos hänelle itselleen sattuisi mitään, hän varmasti kiroaisi Jumalan. Niinpä Jumala antaa Saatanalle luvan tehdä Jobille mitä tahtoo, kunhan ei veisi tämän henkeä. Saatana kiusasi Jobia paiseilla. Job pysyi silti uskollisena. Hän kirosi syntymänsä ja valitti, mutta ei suostunut kiroamaan Jumalaa, vaikka hänen vaimonsa neuvoi Jobia näin (Job 2:9):
- "Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumala ja kuole pois!"
Tragedian seurauksena Jobin ystävät (Elifas, Bildad, Sofar ja Elihu) tulevat esittämään Jobille näkemyksensä siitä, miksi kävi niin kuin kävi. Heillä on tarjota Jobille kiitettävä määrä hypoteesejä muun muassa Jobin salaisista synneistä, joista tapahtunut on rangaistusta. Job puolustautuu, valittaa kärsineensä pahaa ja vaatii Jumalaa tilille hänen ystäviensä puhuessa Jumalan puolesta. Hän kiroaa syntymänsä useaan otteeseen, muttei missään vaiheessa Jumalaa. Ystävät argumentoivat muun muassa siitä, että Job olisikin kaikesta huolimatta elänyt jumalattomasti ja ansainnut kohtalonsa sekä siitä, että kärsimykset olisivat olleet Jumalan keino kasvattaa ihmistä. Job harmistuu ystävien puheista ja pitää niitä pilkkaavina ja epärehellisinä, korostaen esimerkiksi että moni täysin jumalatonkin mies elää paljon Jobia onnellisemmin.
Lopulta Jumala itse puuttuu keskusteluun, ja kertoo voimastaan, luomistyöstään ja maailman ylläpidosta, sekä osoittaa määräävänsä oikean ja väärän. Runollisessa osuudessa esiintyvät muun muassa Leviatan ja Behemot. Job nöyrtyy ja Jumala hyväksyy Jobin, mutta tuomitsee sen sijaan hänen ystävänsä, jotka ovat antaneet Jumalasta väärän kuvan ja määrää heidät antamaan uhrilahjoja. Jumala palauttaa Jobin onnen, hän saa kaikkea kaksinkertaisesti aikaisempaan verrattuna.
[muokkaa] Näkökulmia Jobin kirjaan
[muokkaa] Historiallinen näkökulma
Kirjan kirjoittajasta on suuria erimielisyyksiä. Talmudilaisen perimätiedon mukaan Job eli joko Abrahamin aikana tai Jaakobin aikana. Levi ben Lahma esitti, että Job eli Mooseksen aikana, ja että Mooses kirjoitti kirjan. Toisten mielestä kirjan on kirjoittanut Job itse, tai Elihu tai Jesaja.
Tekstin sisäisten viitteiden perusteella on esitetty, että kirja olisi kirjoitettu kuningas Daavidin tai kuningas Salomon aikana. Tällaisia viitteitä ovat kirjan mielialan ja kielen yhtäläisyydet Psalmien ja Sananlaskujen kirjojen kanssa, "viisauden" ajatuksen yleisyys, sekä kirjan sommittelun tyyli ja luonne. Suurin osa tutkijoista ajoittaa kirjan kuitenkin Babylonian vankeuden aikoihin.
Nykyaikaiset eksegeettiset tutkimukset ovat päätelleet, että vaikka kirja sisältää sellaisia viittauksia muinaisaikaisiin ajatuksiin kuin "taivaallisen neuvoston kokous" ja vaikka jo Hesekiel tunsi Jobin tarinan, kirja olisi muotoutunut lopullisesti nykyiselleen vasta 300-luvulla eaa. Jobin legenda sai alkunsa Edomin maassa.lähde? Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kirjan aloitus ja loppuosa kirjoitettiin, jotta ne muuttaisivat keskustarinan proosamuotoon eräänlaiseksi "kansantaruksi". Alku- ja loppuosassa Jumalan nimenä on Jahve, jota myös edomilaiset käyttivät. Itse keskustarinan on arveltu olevan toisesta lähteestä.
[muokkaa] Kielitieteellinen näkökulma
Jobin kirja sekoittaa eri tekstilajeja. Sitä pidetään hebreankielisen kirjallisuuden helmenä ja englantilainen runoilija Alfred Tennyson piti Jobin kirjaa huomattavimpana runotuotteena, jonka ihmiskunta tuntee. Muista teoksen taiteellista arvoa ylistäneistä tutkijoista mainittakoon vielä Robert Lowth, J. G. von Herder, Ernest Renan, Aleksander von Humboldt ja Henrik Schück. Jobin kirjalla on myös ollut vaikutusta seuraavien suurten kirjailijoiden teoksiin: Dante, Milton, Klopstock ja Goethe.[6]
[muokkaa] Tulkintoja
Jobin kirjan alkuperäisestä tarkoituksesta ei ole yksimielisyyttä. Talmudisessa perinteessä Jobin tarinaa pidetään vertauskuvallisena. Jotkut ovat jopa ehdottaneet, että kirja olisi tarkoitettu satiiriksi uskon puritaanisempia tulkintoja vastaan.lähde?
Joidenkin tulkitsijoiden mukaan Jobin kirja on klassinen esimerkki Jumalan ja pahan olemassaolon yhteensovittamisesta, eli yrityksestä ratkaista niin sanottu teodikean eli pahan ongelma. Toisaalta Jobin kirja toimii joidenkin mielestä sekä kehotuksena vanhurskauteen, kyynisenä katsauksena vanhurskauden olemukseen, että vastauksena pahan ongelmaan. Jotkut taas uskovat kirjan opettavan, että paha (personoitu Saatanaksi) on olemassa Jumalan tahdosta ja voi toimia ainoastaan "talutusnuorassa", Jumalan asettamissa rajoissa. Joku taas pitää Jobin kirjaa kuvauksena esihistoriallisesta maailmasta. On myös niitä, jotka pitävät näitä kaikkia tosina.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Kähkönen, Sakari (2005): Jobin kirjan tarkoitus, s. 10. Jumalan läsnäolo ratkaisee kärsimyksen selittämättömyyden. Helsinki: Uusi Tie. ISBN 951-619-428-1.
- ↑ Valit. 4:21
- ↑ 3,0 3,1 Moos. 36:32-33
- ↑ Hes. 14:14
- ↑ Aik. 1:43-44
- ↑ Uriel Kailo (1971): Job, sinä ja minä, s. 13–14. Kärsimyksen ongelma Jobin kirjan ja nykyhetken valossa. Kirjaneliö, Helsinki.
[muokkaa] Lähteet
- Yancey, Philip: Job – valoa pimeydessä, kirjassa Raamattu jota Jeesus luki. Aika Oy, Jyväskylä 2001.
- Uriel Kailo (1971): Job, sinä ja minä. Kärsimyksen ongelma Jobin kirjan ja nykyhetken valossa. Kirjaneliö, Helsinki.
- Raamattu
