Jammu Siltavuori

Wikipedia

Antti Veikko Ilmari Siltavuori eli ”Jammu-setä” (s. 29. lokakuuta 1926) tuli tunnetuksi kahden 8-vuotiaan tytön murhaamisesta ja polttamisesta 3. maaliskuuta 1989. Hänet oli jo aiemmin tuomittu muun muassa useista alaikäisten tyttöjen raiskauksista, omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksistä.

[muokkaa] Kaksoismurha

Siltavuori houkutteli 3. maaliskuuta 1989 autoonsa 8-vuotiaat Päivi-Maria Hopiavuoren ja Tanja Johanna Pirisen, jotka olivat leikkimässä kotipihallaan Helsingin Myllypurossa. Murhat tapahtuivat Siltavuoren kesämökillä Vihdissä. Hopiavuoren äiti huolestui, kun tytöistä ei ollut kuulunut mitään iltaan mennessä, ja soitti hälytyskeskukseen noin kello 22.46.

Siltavuori pidätettiin poliisitutkimusten perusteella kotonaan Helsingissä 5. maaliskuuta. Poliisit takavarikoivat Siltavuoren asunnosta kaasusumuttimen, käsiraudat ja puukon. Hänen autonsa tavaratilasta löydettiin eloperäiseltä vaikuttanutta palojätettä muovissa. Poliisit epäilivät aineksen sisältävän tyttöjen jäänteet, ja Siltavuori myönsi heidän olevan oikeassa. Tutkimuksissa palojätteen seasta löytyi muun muassa tyttöjen hampaita. Siltavuori oli kertomansa mukaan surmannut lapset, asettanut heidän kalmonsa tynnyreihin, valellut ne bensiinillä ja sytyttänyt. Naapurit olivat luulleet, että vanhus poltti roskia.

[muokkaa] Omatekoinen pienoisvankila

Poliisit saivat tutkimuksissaan selville, että Jammu oli valmistanut lapsiuhreilleen oman pienoisvankilan, joka sijaitsi Mieslahden kylässä, Paltamon kunnassa, Kainuussa. Sinne hän oli tehnyt kalteri-ikkunoita, sellejä ja pieniä käymälöitä. Päivi-Maria Hopiavuori ja Tanja Johanna Pirinen tosin eivät joutuneet tähän vankilaan.

[muokkaa] Suuren yleisön reaktio

Tapaus johti laajaan mediajulkisuuteen, jonka aikana Siltavuoresta kirjoitettiin kymmeniä yleisönosastokirjoituksia. Hänelle vaadittiin rangaistukseksi muun muassa kuolemantuomiota tai kastraatiota. Suuri medianäkyvyys aiheutti myös vihanpurkauksia, jotka johtivat Siltavuoreksi epäiltyjen, täysin sivullisten henkilöiden häirintään ja jopa pahoinpitelyyn.

[muokkaa] Tuomio

Siltavuori tuomittiin 14. joulukuuta 1989 Helsingin raastuvanoikeudessa kahdesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä murhasta, kahdesta lapsenryöstöstä ja muista rikoksista yhteensä 15 vuodeksi vankeuteen ja eristettäväksi pakkolaitokseen. Lisäksi Siltavuori määrättiin maksamaan Hopiavuoren ja Pirisen äideille korvauksia henkisestä kärsimyksestä noin 200 000 markkaa (noin 33 892 euroa) ja lisäksi työansiomenetyksistä, hautauskuluista ynnä muusta yhteensä 100 000 markkaa (noin 16 949 euroa).

Helsingin hovioikeus piti 28. kesäkuuta 1990 tuomion samana.

Korkein oikeus oikeus antoi Siltavuoren puolustukselle luvan valittaa pakkolaitoseristämisestä ja vahingonkorvauksista. Itse teon osalta valitukset eivät siis olleet mahdollisia. Korkein oikeus kumosi lokakuussa 1991 pakkolaitoslausuman ja vahingonkorvaukset, jolloin Siltavuoren tuomioksi jäi 15 vuotta vankeutta. Korkein oikeus perusteli vahingonkorvausten kumoamista sillä, että vahingonkorvausvaatimus ei perustunut tekohetkellä voimassa olleeseen lakiin (kyseinen laki tuli voimaan vasta vuonna 1991). Pakkolaitostuomion kumoamista perusteltiin sillä, että Siltavuori ei ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana syyllistynyt niin moneen törkeään väkivaltarikokseen, että häntä tarvitsisi eristää pakkolaitokseen.

Vastoin yleistä käsitystä pahoin palaneista tyttöjen ruumiista ei kyetty löytämään seksuaalirikokseen viittaavia todisteita eikä Siltavuori sellaista myöntänyt. Oikeus ei siksi todennut Siltavuoren syyllistyneen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vaikka hänen aiempi henkilöhistoriansa tällaiseen oletukseen antoikin aihetta.

Vankilassa Siltavuori joutui taustansa vuoksi useiden väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi. Erästä pahoinpitelijäänsä vastaan Siltavuori nosti syytteen murhayrityksestä, mutta syyte hylättiin.

[muokkaa] Ehdonalainen vapaus

Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin heti siirrettiin Niuvanniemen mielisairaalaan tahdosta riippumattomaan hoitoon (niin sanottuun pakkohoitoon).

[muokkaa] Kirjallisuutta

Pohjolan poliisi kertoo 1991 (Artikkeli: Myllypuron lapsenryöstöt ja lapsenmurhat)
Turkka, Jouko: Häpeä (1994)
Markkula, Hannes: Kuusi suomalaista murhaa (1996)

[muokkaa] Triviaa

"Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjassa on valokuva Siltavuoren jääkaapista, josta löytyi kaikkiaan 300 suklaapatukkaa. Poliisi epäili, että Siltavuori käytti suklaapatukoita lasten houkuttelemiseen, sillä Siltavuori itse väitti sairastavansa diabetesta.
Siltavuoren henkilöhahmoa on käytetty Internetissä levitetyssä musiikkikappaleessa "Jammu – Pedofiilien kunkku", joka on saatavilla esimerkiksi erinäisistä vertaisverkoista. Kappaleen tekijästä on epäselvyyttä, mutta sen mahdollisena esittäjänä on mainittu ainakin Oranssi Paska, Petri Nygård, Laveerre ja Apulanta.
Juontaja Simo Rantalainen on sanonut Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmassa pahoinpitelevänsä Siltavuoren, mikäli tämä tulee pääkaupunkiseudulle.
Siltavuoren lapsuus oli vaikea, mikä johtui muun muassa hänen isänsä alkoholismista. Isä myös pahoinpiteli Siltavuorta. Alakouluaikoina Siltavuorta kutsuttiin pilkkanimellä "Näätä", mikä johtui hänen haisevista vaatteistaan – köyhän kodin poikana hänellä ei ollut kovin paljon vaatteita. "Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjan mukaan Siltavuori vaurastui myöhemmin perittyään ison omaisuuden. Murhatessaan Hopiavuoren ja Pirisen hän oli varsin varakas mies.
Rikosposti-lehden huhtikuun 1991 numerossa julkaistiin Siltavuoren haastattelu, jossa hän sanoi olevansa Suomen vihatuin ihminen.