Jak 3
Wikipedia
Jak 3 | |
---|---|
Kehittäjä | Naughty Dog |
Julkaisija | SCEE |
Julkaistu | 3. joulukuuta 2004 |
Lajityyppi | tasohyppely / toiminta |
Pelityyppi | yksinpeli |
Alusta | PlayStation 2 |
Tallennusväline | DVD |
Jak 3 on kolmas peli Naughty Dogin tekemässä PS2:selle ja PSP:lle julkaistussa Jak and Daxter-tasohyppelypelisarjassa.
Muut sarjaan kuuluvat osat ovat:
Jak 3 ei tuo pelisarjaan niin suuria uudistuksia kuin Jak II aikanaan toi. Peli jatkaa samalla synkällä linjalla kuin kakkososa. Uutena tapahtumapaikkana on Sparguksen aavikkokaupunki ja Wastelandin aavikko. Aavikolla liikutaan maastoautoilla, jotka on yleensä myös aseistettu konekivääreillä tai pommeilla.
Kuten Jak II:sessa, mukana on myös räiskintää. Edeltäjästään poiketen Jak 3:sessa on jokaisesta neljästä aseesta kolme eri versiota, mikä nostaa vaihtoehtojen määrän kahteentoista. Esimerkiksi kiväärin toisessa versiossa on kimpoilevat luodit ja haulikon kolmas versio on kranaatinheitin.
Jak 3 kertoo myös syvällisen tarinan, joka selventää paljon koko pelisarjan juonta.
Tarina alkaa kun edellisestä osasta tuttu Haven City on muuttunut sotatantereeksi, kun kolme eri ryhmää taistelee sen hallitsemisesta. Haven Cityn Metal head -olioilta pelastanut Jak karkotetaan kaupungista Wasteland-aavikolle, koska häntä syytetään sodan syttymisestä. Aavikolla Sparguksen asukkaat löytävät kuolemaisillaan olevan Jakin, Daxterin ja edellisestä osasta tutun apina-papukaija Peckerin ja vievät kaupunkiinsa. Kaupungissa Jakin täytyy osallistua areenalla pidettäviin gladiaattoritaisteluihin saadakseen asua kaupungissa. Taivaalta alkaa saapua ihmeellisiä Dark Maker -olioita, ja Haven City ja koko maailma ovat uhattuina. Jakin täytyy aloittaa jälleen taistelu.
[muokkaa] Ääninäyttelijät
- Daxter - Max Casella
- Jak - Mike Erwin
- Samos - Warren Burton
- Damas - Bumper Robinson
- Ashelin - Susan Eisenberg
- Keira/Seem - Tara Strong
- Sig/Count Veger - Phil LaMarr
- Torn/Jinx - Cutter Mitchell
- Pecker - Chris Cox