Indium
Wikipedia
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Indium | ||||
| Tunnus | In | ||||
| Järjestysluku | 49 | ||||
| Luokka | Metalli | ||||
| Lohko | p-lohko | ||||
| Ryhmä | 13, booriryhmä | ||||
| Jakso | 5 | ||||
| Tiheys | 7,31×103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 1,2 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | Hopeanhohtoinen harmaa | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1863, Ferninand Reich ja Theodor Richter | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 114,818 amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 156 pm | ||||
| Kovalenttisäde | 144 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 193 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Kr] 4d10 5s2 5p1 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 18, 3 | ||||
| Hapetusluvut | +III | ||||
| Kiderakenne | Tetragonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 429,75 K (156,60 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 2345 K (2072 °C) | ||||
| Höyrystymislämpö | 231,8 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 3,281 kJ/mol | ||||
| Äänen nopeus | 1215 m/s 294 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 1,78 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,233 kJ/kg K | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 81,8 W/(m×K) | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Indium on alkuaine, joka on harvinainen pehmeä, taipuisa ja helposti yhdistettävä metalli, joka kemiallisesti muistuttaa alumiinia tai galliumia mutta näyttää sinkiltä. Indiumin CAS-numero on 7440-74-6.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rakenne
Indium on hyvin pehmeä hopeanvalkoinen metalli, jolla on kirkas kiilto. Taivutettaessa puhdas indium päästää korkeataajuisen "ulvahduksen". Gallium ja indium pystyvät kastelemaan lasia. Indium on hiukan radioaktiivista. Se hajoaa hyvin hitaasti tinaksi beta-emissiolla – puoliintumisaika on 400 000 miljardia vuotta. Indium ei ole pahamaineinen kertyvä myrkky kuten naapuriaine kadmium, ja on melko harvinainen. Indiumin myrkyllisyydestä on ristiriitaisia tietoja. Joidenkin lähteiden mukaan se on vähän myrkyllistä kun taas toisten lähteiden mukaan hyvinkin myrkyllistä.
[muokkaa] Käyttö
Ensimmäinen laaja-alainen sovellus indiumille löydettiin toisen maailmansodan aikaan laakerien päällystysaineena lentokoneissa. Myöhemmin sille löydettiin käyttöä metalliseoksissa, juotosmetallina ja elektroniikassa. 1980-luvulla kehitettiin indiumfosfidipuolijohteet (InP) ja indiumtinaoksidiohutkerrokset LCD-näyttöihin. 1992 ohutkerrossovellukset olivat tulleet laajimmaksi loppukäyttöalueeksi. Muita käyttöjä ovat mm. alhaisessa lämpötilassa sulavat metalliseokset: 24 % indiumia ja 76 % galliumia on nestemäistä huoneenlämpötilassa. Lisäksi indiumia käytetään transistoreissa ja termistoreissa sekä peileissä, joissa se on korroosiota kestävämpi kuin hopea. Indiumin oksidia käytetään elektroluminesenssipaneeleissa.
[muokkaa] Historia
Indiumin löysivät Ferdinand Reich ja Theodor Richter 1863, kun he olivat testaamassa sinkkimalmeja spektrografissa etsiessään talliumia ja näkivät indigon värisiä spektriviivoja. Richter eristi metallin 1867.
[muokkaa] Tuotto
Indiumia eristetään pääasiassa sinkkimalmeista. Kanada on sen päätuottaja (31 tonnia vuonna 1997).
