Henrik Florinus

Wikipedia

Henrik Florinus (1633 – 12. huhtikuuta 1705), viralliselta nimeltään Henricus Florinus, oli suomalainen pappi, kirjailija ja kääntäjä. Hän julkaisi vuonna 1702 ensimmäisen suomalaisen sananlaskukokoelman nimellä Wanhain suomalaisten tawaliset ja suloiset sananlascut. Lisäksi Florinus tarkasti Raamatun kielen ja laati arvostetun latinalais-ruotsalais-suomalaisen sanakirjan.

[muokkaa] Henkilöhistoria

Henrik Florinuksen vanhemmat olivat Paimion kirkkoherra Matthias Erici Florinus ja Elisabet Henriksdotter. Henrik Florinus aloitti opinnot Turun akatemiassa vuoden 1650 syksyllä ja valmistui maisteriksi vuonna 1656. Opiskeluaikana hän sekaantui tappeluihin ja oli syytettynä pahoinpitelystä, joskin syyte raukesi.

Valmistumisensa jälkeen Florinus suoritti jatko-opintoja, koska ei saanut mitään hakemaansa virkaa. Tänä aikana hän meni naimisiin Valborg Larsdotter Tammelinuksen kanssa vuonna 1658. Vihdoin Florinus pääsi muutamaksi kuukaudeksi armovuoden saarnaajan sijaiseksi Kemiöön vuosina 1660–1661. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai viran Hämeenlinnan kirkkoherrana ja pedagogion opettajana. Palkka oli vaatimaton mutta varma verrattuna opiskeluaikaan.

Ensimmäisen vaimonsa kuoltua Florinus meni naimisiin Beata Davidsdotter Gyllenbögelin kanssa. Perheeseen syntyi ainakin kaksi poikaa: Henrik nuorempi ja Samuel. Vuonna 1671 Florinus pääsi kirkkoherraksi lapsuudenseudulleen Paimioon ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan seurakuntaansa. Hän käytti myös omia varojaan uuden kivikirkon rakentamiseen.

Työn ohessa Florinus kirjoitti latinalais-ruotsalais-suomalaisen sanakirjan. Sanakirjan kirjoittamisessa hän käytti todennäköisesti apuna ruotsalaista teosta, johon oli lisätty myös suomen sanoja. Florinuksen sanakirja Nomenclatura rerum brevissima latino-sveco-finnonica ilmestyi vuonna 1678. Suomea hyvin osaavana Florinus sai sanakirjastaan sen edeltäjiä selkeämmän ja sepitti myös itse uusia sanoja, arviolta jopa 10 prosenttia sanakirjan sanoista. Florinuksen sanakirjasta otettiin uusi painos vuonna 1695 ja myöhemmin vielä kolme painosta, joihin oli lisätty myös saksankielinen sanasto.

Toisen vaimon kuolema vuonna 1675 jätti Florinuksen jälleen leskeksi. Niinpä hän solmi avioliiton Halikon kappalaisen lesken Katarina Eriksdotter Pihlin kanssa, ja heille syntyi vielä ainakin kaksi poikaa. Kaikkiaan Florinukselle ja hänen kolmelle vaimolleen syntyi noin 18 lasta.

Vuonna 1680 Florinus valittiin valtiopäivämieheksi pappissäädystä. Seuraavana vuonna hän sai osakseen toisen arvostuksenosoituksen, sillä Florinus valittiin tarkastamaan vuoden 1642 Raamatun kieliasu. Vuonna 1682 valmistui Florinuksen tarkastama Uusi testamentti ja Vanha testamentti kaksi vuotta myöhemmin. Florinuksella oli tähän hyvät kielelliset edellytykset, sillä hän osasi hyvin sekä suomea että Raamatun alkukieliä, ja uusi 2200 kappaleen painos menestyikin hyvin. Vuonna 1688 Florinus suomensi vuoden 1686 kirkkolain.

Vuonna 1689 Paimion seurakunta siirrettiin Turun akatemian alaisuuteen, jolloin Florinus menetti virkansa. Se oli hänelle katkera pala, vaikka hän saikin kirkkoherranviran Kemiöstä. Florinuksen Kemiön-aika oli riitaisaa: hänellä oli seurakuntalaisten kanssa erimielisyyttä palkka-asioista.

Florinus innostui sananlaskujen keräämisestä vuonna 1695 saatuaan haltuunsa samana vuonna kuolleen Gabriel Tammelinuksen ja tämän isän keräämät kokoelmat. Ystäviensä kehotuksesta hän julkaisi ne ja itse keräämänsä sananlaskut kokoelmana Wanhain suomalaisten tawaliset ja suloiset sananlascut – tosin vasta vuonna 1702. Maantieteellisesti aineisto painottui Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja Hämeestä kerättyihin sananlaskuihin. Kirja sisälsi yli 1 500 sananlaskua, viisi kertaa enemmän kuin vuonna 1529 ilmestynyt ensimmäinen saksankielinen sananlaskukirja. Kirja sai varsin myönteisen vastaanoton, sillä sananlaskujen ei nähty olevan samalla tavalla pakanallisia kuin kansanrunous.

Vuonna 1699 Florinuksen onnistui saada jälleen virka Paimiosta varsinaisen viranhoitajan sijaisena ja pian sen jälkeen vakituisena viranhaltijana. Hänen vanhin poikansa nimitettiin puolestaan Kemiön kirkkoherraksi. Paimiossa Florinus vietti loppuelämänsä. Hän julkaisi vielä vuonna 1705 suomenkielisen teoksen Yxi lyhykäinen opetus oikiasta wanhurscaudesta, jota ei ole tiettävästi säilynyt yhtään kappaletta, ja kuoli samana vuonna. Siten Florinus ei ollut enää kuulemassa seuraavana vuonna tapahtunutta vanhimman poikansa virasta erottamista ja mestaamista aviorikoksesta ja murhasta tuomittuna.