Heimdall
Wikipedia
Heimdall (myös Heimdallr) oli Asgårdin, jumalien asuinsijan vartija. Hän oli väsymätön vartija, jonka aistit olivat niin valppaita että hän näki pimeässä ja kuuli ruohon kasvavan. Hän asui jumalten kodin ja muun maailman yhdistävän Bifrost-sateenkaarisillan äärellä. Hänen yhdeksän äitiään olivat jättiläisiä ja meren aaltoja, mutta siitä huolimatta Heimdall oli viisas, kaunis ja hyvä. Hän nautti maan valtakunnissa vaeltelemisesta ja pani alkuun kolme ihmisluokkaa: maaorjat, talonpojat ja hallitsevan luokan jäsenet. Näistä jokainen syntyi eri kuolevaisnaisten kanssa. Tanskan ensimmäinen kuningas polveutui legendan mukaan Heimadallista. Hänen tehtävään oli Ragnarökissa varoittaa muita jumalia puhaltamalla Gjallar-torveensa. Heimadall taisteli Lokin kanssa ja voitti tämän. Taistelu tullaan uusimaan Ragnarökissa, jolloin vartijajumala tappaa Lokin ja kuolee itse.