Gladius
Wikipedia
Gladius (lat. miekka) on Rooman legioonan lyhyt miekka. Sitä käytettiin pistämiseen ja lyömiseen, eli se oli lähitaisteluase. Kreikkalainen vastine tälle oli ksifos.
Gladiuksen pituus vaihteli 30–60 cm välillä. Terä oli leveä, noin 4–10 cm. Muoto pysyi ajan kuluessa melko samankaltaisena, myöhemmän ajan sulavalinjaisia gladiuksia lukuun ottamatta. Ase omaksuttiin alun perin iberialaisilta ja gallialaisilta sotureilta, miekka oli yhdistelmä falcataa ja kelttien pitkämiekkaa. Terä oli taottu pehmeästä raudasta, joka sementoitiin pinnastaan hiilipölyllä ahjossa. Näin tehtiin, koska rautaa ei saanut muuten teroitettua. Varhaisilla ajoilla gladius oli tehty pronssista.
Miekkaa kannettiin oikealla tai vasemmalla riippuen kantajan kätisyydestä. Miekan huotra eli tuppi roikotettiin hartialta, kuitenkin niin, että miekka roikkui vapaan käden eikä kilpikäden alla. Miekka piti pystyä vetämään nopeasti ja kilpi (scutum) olisi ollut vain edessä.
Gladius korvattiin 400-luvulta lähtien pitemmällä spathalla, joka oli keskiaikaisen pitkämiekan edeltäjä. Näin osittain siksi, että pitkää miekkaa oli helpompi käyttää hevosen selästä.
