Findie
Wikipedia
Käsitteellä findie tarkoitetaan suomalaista indie-elokuvaa, joka on tehty harrastelijavoimin. Findie-elokuvien tyypillisimmät tunnusmerkit ovat pieni budjetti, sen myötä syntyvä halvahko ulkoasu ja amatöörinäyttelijät. Useimmiten findie-elokuvat poikkeavat aiheeltaan ja toteutukseltaan valtavirran elokuvista, ja esimerkiksi muun viihdemaailman jo unohtamat splatter-elokuvat ovat harrastelijapiireissä elinvoimaisia. Findiessä pyritään usein rikkomaan rajoja mahdollisimman omituisilla tunnelmilla ja yltiöpäisellä väkivallalla. Pienet budjetit pakottavat tekijät tekemään omaperäisiä ratkaisuja, ja niinpä findien voidaankin katsoa olevan melko innovatiivista elokuvataidetta.
Vuoden 2005 taitteessa findien voidaan katsoa kääntyneen uuteen suuntaan: entisten hiekkakuopilla hätäisesti kuvattujen splattereiden sijaan arvostusta ovat alkaneet nauttia huolellisesti käsikirjoitetut ja kuvatut, ammattimaiset teokset. Eräänlaisina virstanpylväinä voidaan pitää elokuvia Ruutanajärvi, Kuolleiden talvi, Nato Commando ja etenkin Star Wreck: In the Pirkinning, jotka onnistuivat keräämään huomiota jopa valtakunnallisessa mediassa.
[muokkaa] Findie ry
Vuonna 2005 perustettiin myös valtakunnallinen Findie ry, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen riippumattoman elokuvan tunnettavuutta ja lisätä ihmisten kiinnostusta elokuvaamisharrastusta kohtaan. Yhdistys toimii riippumattomien elokuvantekijöiden yhteenliittymänä.
Findie ry:n logo