Eugen Schauman
Wikipedia
Eugen Schauman (10. toukokuuta 1875, Harkova, Ukraina, Venäjän keisarikunta – 16. kesäkuuta 1904, Helsinki, Suomi, Venäjän keisarikunta) oli suomalainen nationalisti ja aktivisti, joka ampui sortokauden aikana vuonna 1904 kenraalikuvernööri Nikolai Ivanovitš Bobrikovin. Kyseessä on Suomen historian tunnetuin poliittinen murha.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Schauman ennen murhaa
Eugen Schaumanin isä oli Waldemar Schauman ja äiti Elin Maria. Hän oli Venäjän armeijan upseeri ja muutti urallaan eri puolille keisarikuntaa. Waldemar ja Elin Maria Schaumanin perheeseen syntyi Venäjän Harkovassa 10. toukokuuta 1875 perheen toinen lapsi, Eugen. Isoveli Rafael oli syntynyt kaksi vuotta aikaisemmin. Eugen Schaumanin nuorempi sisar, taiteilija Sigrid Schauman syntyi 1877.
Ruotsinkielinen Schauman oli kouluylihallituksen apukamreeri. Hänen isänmaallisuutensa heräsi kuulemma lapsena, kun hänen äitinsä luki hänelle kansallisrunoilija J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita. Näihin tarinoihin samalla yhdistyi Schaumanin henkilökohtainen kotikaipuu, koska he matkustivat paljon.
Schauman myös osallistui Suuren adressin nimien kerääjänä Uudellamaalla vuonna 1899. Ennen kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaa hän järjesti Helsingin seudulla ampumaseuroja, joissa opetettiin ylioppilaille ja muille nuorille ampumataitoja. Eugen Schaumanin isän, kenraaliluutnantti Waldemar Schaumanin, kotoa löydettiin kotietsinnässä suunnitelma yleisten ampumaseurojen perustamiseksi.
[muokkaa] Bobrikovin murha
Kenraalikuvernööri Bobrikovissa henkilöityi koko Venäjän Suomen autonomiaa vastaan harjoittama sortopolitiikka. Bobrikovin murhaaminen ei siis ollut vain Schaumanin oma ajatus, vaan se oli yleinen suunnitelma ja puheenaihe Suomen 1900-luvun alun aktivistipiireissä. Tietojen mukaan myös muut aktivistiryhmät olivat suunnittelemassa Bobrikovin surmaamista, mutta Schauman sai yritykseen kaksi viikkoa aikaa ennen muiden toimintaa, koska hän vakuutti erään toisen aktivistin omalla suunnitelmallaan.
Schauman haavoitti Bobrikovia kuolettavasti Senaatinlinnan portaikossa ampumalla FN Browning M1900 -pistoolilla kolme laukausta tätä kohti. Kaksi luodeista kimposi vaarattomasti Bobrikovin kunniamerkeistä mutta yksi kimmahti vyönsoljesta vatsaan aiheuttaen vakavia vammoja. Ammuttuaan laukauksensa Schauman surmasi itsensä ampumalla kaksi laukausta sydämeensä.
Schauman menehtyi heti. Bobrikov kuoli vasta seuraavana yönä sen jälkeen, kun hänet oli leikattu Helsingin kirurgisessa sairaalassa. Schauman toimi ilmeisesti yksin, erillään muista aktivisteista. Hänen taskustaan löytyneessä kirjeessä, joka oli osoitettu keisarille, hän korosti nimenomaan yksin toimimistaan ja etenkin sitä, ettei hänen perheellään ollut mitään tekemistä Schaumanin ratkaisun kanssa. Kirjeessä hän perusteli tekoaan myös halulla kiinnittää keisarin huomiota koko valtakunnassa, myös Puolan ja Itämeren maissa, rehottaviin epäkohtiin. Schauman onkin nähty pikemminkin keisarin uskollisena alamaisena kuin vallankumouksellisena.
Schaumanin ruumis raahattiin senaatintalon portaita pihaan, josta hänet vietiin Malmin hautausmaalle nimettömään köyhäinhautaan. Olojen vapauduttua hänet siirrettiin vuonna 1906 Schaumanien sukuhautaan Porvooseen. Hänen hautajaisensa Porvoossa oli suuri kansallisjuhla. Nykyään Valtioneuvostonlinnassa eli Senaatinlinnassa on toisen kerroksen tasanteella seinässä kyltti, jossa lukee: Se Pro Patria Dedit (antanut itsensä isänmaan puolesta).
[muokkaa] Murhan merkitys
Teko katsottiin kansalliseksi urotyöksi ja Schauman korotettiin kansallissankariksi, riemu maassa oli niin suuri, että jotkut varovaisuuden unohtaen uskalsivat jopa liputtaa. Yliopiston sijaiskansleri, valtioneuvos Thiodolf Rein julisti, että murha oli "kaikkien puolesta suoritettu itsepuolustusakti".
Åke Lindman ohjasi tapauksesta televisiodraaman nimeltä Viisi laukausta senaatissa (Fem skott i senaten), joka perustuu Seppo Zetterbergin Schauman-elämäkertaan. Schauman nimitettiin myös Yleisradion Suuret Suomalaiset -listalle sillä seurauksella, että hänet valittiin 34. suurimmaksi suomalaiseksi [1].
Suomessa on ollut keskustelua, pitäisikö Schaumania pitää terroristina vai kansallissankarina. Pääministeri Matti Vanhanen sanoi vuonna 2004, sata vuotta tapahtuneen jälkeen, Schaumania terroristiksi ja piti tekoa (murha) tuomittavana. Samaan analyysiin on päätynyt myös rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen amanuenssi Unto Vesa. [1]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ruotuväki 8/2006: "Pahat pojat ja tytöt" (Joonas Nordman):
