Esileikki
Wikipedia
Esileikki on hyväilyä, jonka tarkoituksena on valmistaa tulevaan yhdyntään. Esileikin jatkuessa kohti yhdyntää se yleensä tulee koko ajan intensiivisemmäksi ja yhä fyysisemmäksi.
Hyväilyä voi harrastaa myös ilman aietta yhdynnästä. Tällöin siitä käytetään nimitystä petting (engl., hyväily).
Esileikkien tarkempi määrittely on vaikeaa, sillä se mitä joku toinen pitää esileikkinä ei sitä toiselle välttämättä ole. Sitä ovat esimerkiksi suuteleminen, sukupuolielinten hiveleminen, sukupuolielinten nuoleminen ja muut erityistä ja seksuaalista mielihyvää tuottavat toiminnat. Esileikin muodot ja mieltymykset määräytyvät pitkälti yksilön ja ympäröivän kulttuurin mallien mukaan.
Esileikistä johtuvan kiihottumisen seurauksena miehen sukupuolielimissä oleva paisuvaiskudos pumppautuu täyteen verta aiheuttaen erektion. Naisen emättimen seinämät kostuvat tarkoituksenaan helpottaa miehen peniksen työntymistä naiseen.