Esikoislestadiolaisuus
Wikipedia
| Kristinusko: luterilaisuus Osa artikkelisarjasta |
|
 |
|
|
Henkilöitä |
|
|
Suunnat |
|
|
Suuret seurat |
|
|
Lehtiä |
|
|
Laulukirjat |
|
Esikoislestadiolaisuus on yksi lestadiolaisuuden suurissa hajaannuksissa 1900-luvun vaihteessa syntynyt suuntaus. Se on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin. Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa esikoislestadiolaisia on noin 25 000[1], joista Suomessa noin 10 000[2]. Esikoisuuden erottaa opillisesti muista suunnista esikoisseurakunnan käsite ja yksinkertaisen elämän korostus. Suomessa esikoislestadiolaisuuden kannatus painottuu Etelä-Suomen kaupunkeihin. Pohjois-Amerikassa esikoislestadiolaisia on noin 10 000.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Hajaannus OALC:n ja FALC:n välillä tapahtui Yhdysvalloissa 1890-luvun vaihteessa. Hajaannukseen vaikuttivat opilliset syyt ja saarnaaja Johan Takkisen syrjäyttäminen papin vaalissa. Ruotsin Lapin johtava maallikkosaarnaaja Juhani Raattamaa ja muut Lapin vanhimmat tukivat kiistassa johdonmukaisesti Takkista. Syntyneitä erimielisyyksiä pyrittiin korjaamaan Amerikan suuressa sovintokokouksessa. Kokoukseen osallistuivat esikoisten lisäksi Finnish Apostolic-Lutheran Congregation ja hallilaiset. Sovintokokouksesta Eurooppaan lähetetyn kirjeen allekirjoittivat 53 seurakunnan edustajat. Sovinto ei kuitenkaan ollut pysyvä.
Euroopassa hajaannus esikoisuuden ja vanhoillisuuden välillä tapahtui 1900-luvun alussa Juhani Raattamaan kuoltua. Esikoiset katsoivat edustavansa alkuperäistä esikoisten seurakuntaa, jota kaikkien kristittyjen piti kuulla. Esikoislestadiolaisuuteen jäi hajaannuksissa vain muutama prosentti lestadiolaisista, mutta se on ajan kuluessa kasvanut toiseksi suurimmaksi lestadiolaisuuden suunnaksi. Ruotsin Lapin saarnaajat Samuel Vettasjärvi ja Viktor Appelqvist tekivät vuonna 1902 pitkän lähetysmatkan Etelä-Suomeen. Seuraavana vuonna lähetysmiehinä olivat Isak Niku ja Isak Kuoksu. Näiden saarnamatkojen aikana syntyi pysyvä raja esikois- ja vanhoillislestadiolaisuuden välille. Vuoden 1911 sovintokokous ei auttanut, ja ero on jäänyt pysyväksi. 1900-luvun alkupuolella esikoislestadiolaiset perustivat Vanha-lestadiolaiskristillisen yhdistyksen (VLKY). Vuonna 1990 nimi vaihdettiin Esikoislestadiolaiset ry:ksi. Vuonna 1965 esikoisuudesta erosi leeviläisyys, ja vuonna 1977 tästä ryhmästä lohkesi steeniläisyys.
[muokkaa] Esikoisten seurakunta
Esikoislestadiolaisuuden erottavat muista lestadiolaisuuden suunnista painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja yksinkertaiset elämäntavat.
Käsite esikoisten seurakunta löytyy Raamatusta Heprealaiskirjeen 12. luvusta. Juhani Raattamaa puhui kirjeissään paljon esikoisten seurakunnasta. Ensimmäisen kerran esikoisten seurakunta esiintyi Juhani Raattamaan kirjeessä keväällä 1872. Hänen kuoltuaan esikoislestadiolaisuuden saarnaajat puhuivat edelleen esikoisten seurakunnasta ja katsoivat muiden lestadiolaisten jääneen tämän seurakunnan ulkopuolelle. Esikoisten seurakunnan vanhimman tehtävän katsottiin siirtyneen Juhani Raattamaalta Joonas Purnulle.
Ruotsin Lapin seurakunta toimii edelleen äitiseurakuntana, jonka puoleen muiden maiden esikoislestadiolaiset kääntyvät ongelmissaan. Pohjois-Ruotsissa asuvat myös liikkeen johtavat saarnaajat, Lapin vanhimmat, joita seurakunta lähettää matkoille myös muihin maihin.
Esikoislestadiolaisuudelle on ominaista myös maallikkojohtoisuus ja kriittinen suhtautuminen kirkkoon. Ruotsissa ja Norjassa esikoislestadiolaiset maallikkosaarnaajat ovat ryhtyneet jakamaan sakramentteja, kun kirkon edustajien kanssa ei ole päästy yhteisymmärrykseen muun muassa ehtoolliskaavoista ja virkakäsityksestä.
Elämäntavoissaan esikoislestadiolaiset pyrkivät yksinkertaisuuteen Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Esimerkiksi koruja ja meikkausta ei hyväksytä, hiuksia ei käherretä eivätkä miehet käytä solmiota.
[muokkaa] Levinneisyys
Suomessa kannatus painottuu Etelä-Suomen kaupunkeihin. Esikoislestadiolaisten rukoushuoneita on seuraavilla paikkakunnilla: Eno, Heinola, Helsinki, Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Jämsä, Karinainen, Keitele, Kotka, Lahti, Lammi, Lappeenranta, Lieksa, Mikkeli, Oulainen, Oulu, Padasjoki, Pihtipudas, Pori, Tampere, Teuva ja Turku. Lisäksi säännöllistä toimintaa on muun muassa Eurassa, Huittisissa, Kuopiossa, Laitilassa, Nousiaisissa, Utsjoella ja Vammalassa. Seuroja järjestetään näillä ja muilla paikkakunnilla myös kirkon tiloissa ja kodeissa.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa esikoislestadiolaisuus on suurin lestadiolaisryhmä. Amerikassa esikoislestadiolaisten kirkon nimi on Old Apostolic Lutheran Church. Amerikassa suurin kannatus on Washingtonissa. Suuria seurakuntia on myös Delawaressa, Etelä-Dakotassa, Michiganissa, Minneapolisissa ja Minnesotassa.
Esikoislestadiolaisuutta esiintyy myös Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa, Virossa ja Venäjällä.
[muokkaa] Seurat
Esikoislestadiolaisten seurat alkavat virren veisuulla ja rukouksella. Sen jälkeen luetaan yleensä Laestadiuksen saarna. Joskus sen sijasta voidaan lukea Lutherin saarna tai lähetyskirjeitä. Jälleen veisataan virsi, jonka jälkeen kuullaan saarna. Saarnoja ei ole tapana kirjoittaa eikä valmistella vaan saarnaaja puhuu vapaasti senhetkisten ilmoitusten mukaan jonkin Raamatun tekstin johdosta. Saarna päättyy julistukseen syntien anteeksiantamisesta, jolloin kuulijoita nousee saarnaajien ja toistensa luokse pyytämään henkilökohtaista synninpäästöä. Seurat kestävät yleensä puolestatoista kahteen tuntiin.
Seuroissa veisataan virsiä omasta kirjasta, jonka nimenä on Virsikirja ja Hengellisiä lauluja. Seuroissa ei ole säestystä. Naiset peittävät Raamatun mukaisesti päänsä seuroissa. Pää peitetään usein huivilla.
Suomessa esikoislestadiolaisilla on vuodessa kolme valtakunnallista seuratapahtumaa. Ne ovat loppiaisena, juhannuksena ja mikkelinpäivänä. Suurin niistä on Lahdessa järjestettävät juhannusseurat. Loppiais- ja mikkelinpäivän seurojen pitopaikka vaihtelee vuosittain. Ruotsin Jällivaarassa järjestetään vuosittain monipäiväiset joulu- ja Kiirunassa helluntaikokoukset, joihin tulee saarnaajia ja sanankuulijoita eri maista. Jällivaaran joulukokouksissa päätetään ulkomaille tehtävistä lähetysmatkoista.
Lähes kaikki esikoislestadiolaisten saarnaajat ovat maallikoita. Saarnaajia lähetetään "kaksin ja kaksin" eli pareittain pitämään seuroja myös muilla paikkakunnilla kotimaassa ja ulkomailla. Ruotsin Lapin vanhimmat tekevät lähetysmatkoja muutaman vuoden välein Suomeen, Norjaan, Tanskaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Seuroihin liittyy yleensä yhteinen kahvitilaisuus, isompiin seuroihin myös yhteinen ruokailu. Kahvista ja ruuasta ei peritä maksua.
[muokkaa] Julkaisut
Esikoislestadiolaiset julkaisevat neljästi vuodessa ilmestyvää Rauhan Side -lehteä. Esikoiset julkaisevat myös Laestadiuksen saarnoja ja muuta hartauskirjallisuutta.
[muokkaa] Katso myös
- Old Apostolic Lutheran Church, sisarjärjestö Pohjois-Amerikassa
- Juhannusseurat, suuret seurat
- Virsikirja ja Hengellisiä lauluja, liikkeen laulukirja
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Jouko Talonen: Esikoislestadiolaisuus ja suomalainen yhteiskunta 1900-1944, 1993, SKHST, ISBN 951-9021-93-0
- Pekka Raittila: Esikoislestadiolaisuus Suomessa, 1984, SKHSV
- Isänmaan puolesta Jumalaan turvaten. Osa 1: Vapaussodasta asemasotavaiheeseen, 1999, Helsinki, Esikoislestadiolaiset ry, ISBN 951-97455-4-8
- Isänmaan puolesta Jumalaan turvaten. Osa 2: Jatkosodan loppuvaiheista sodanjälkeisiin tapahtumiin, 1999, Helsinki, Esikoislestadiolaiset ry, ISBN 951-97455-5-6
- Aikakautemme vanhinten kirjoituksia = Vanhinten kirja I
- Vanhinten kirja II
- Julkaisukokoelma
- Isän ääni 1960-69
- Isän ääni 1970-79
- Isän ääni 1980-89
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Esikoislestadiolaisuuden synty ja tämänhetkinen tilanne
- Yleistä tietoa esikoislestadiolaisuudesta
- Esikoislestadiolaisten lähetyskirjeitä Jellivaarasta ja kirjoituksia sakramenteista
- Lehtiartikkeleita esikoislestadiolaisuudesta
