Epämetalli
Wikipedia
Epämetallit ovat alkuaineita, jotka vastaanottavat elektroneja eli pelkistyvät kemiallisissa reaktioissa, päinvastoin kuin metallit. Varsinaiset epämetallit muodostavat usein kovalenssisidoksia, joten epämetalleihin ei aina lasketa voimakkaasti ionisoituvia halogeenejä tai lähes reagoimattomia jalokaasuja. Epämetallit ovat yleensä kaasuja tai kiteytyviä aineita. Jotkut epämetallit (esim. jodi) ja puolimetallit (esim. pii) kuitenkin kiteytyvät metallinkiiltoiseen muotoon, joten epämetallin käsite on määriteltävä aineen kemian eikä ulkonäön mukaan.
Varsinaisia epämetalleja ovat hiili, typpi, happi, fosfori, rikki ja seleeni. Ryhmään voidaan laskea myös kaikki epämetalliset aineet, kuten halogeenit (fluori, kloori, bromi, jodi ja astatiini) ja jalokaasut (helium, neon, krypton, argon, ksenon ja radon) tai jopa puolimetallit (boori, pii, germanium, arseeni, antimoni, telluuri ja polonium). Vety lasketaan usein epämetallien joukkoon, koska se on kaasu ja muodostaa usein kovalenssisidoksia normaaliolosuhteissa. Vedyn pelkistymisreaktiot ovat kuitenkin harvinaisia, ts. se yleensä luovuttaa eikä vastaanota elektroneja, kuten varsinaiset epämetallit, joten se ei ole kemiallisesti ottaen epämetalli. Hydridi-ionia, joka on elektronin vastaanottanut vety, esiintyy vain poikkeuksellisen elektropositiivisissa tapauksissa, kuten alkalihydrideissä (esim. litiumhydridi LiH), ja itse asiassa vety alkaa käyttäytyä kuin metalli korkeassa paineessa.
Alkuaineina epämetallit ovat vakaita eivätkä reagoi aggressiivisesti. Ne eivät muodosta metallisidoksia, joten niillä ei ole metallikiiltoa sekä niiden lämmön-, ja sähkönjohtokyky on huono. Hiili on kiinteä, jonkin verran sähköä johtava aine, jonka esiintyy standardiolosuhteissa grafiittina tai amorfisena eli aktiivihiilenä. Typpi ja happi (sekä vety) ovat kaksiatomisia kaasuja. Fosfori, rikki ja seleeni muodostavat moniatomisia rakenteita, joten ne ovat kiinteitä, kiteytyviä aineita. Kiinteät epämetallit eivät liukene veteen, kaasumaiset vain vähän, eivätkä kummatkaan reagoi veden kanssa kuten halogeenit.
Typpi palaa vasta erittäin kuumassa, mutta muut epämetallit syttyvät ja jauhemuodossa saattavat palaa jopa räjähtämällä. Syntyvät oksidit ovat kaasuja (rikki, typpi) tai kiinteitä aineita. Epämetallioksidien vesiliuokset ovat happamia ja ne syövyttävät metalleja. Typpihappo, fosforihappo, ja rikkihappo ovat vahvoja happoja, seleenihappo on keskivahva ja hiilihappo taas on heikko happo. (Vetyoksidi eli vesi on neutraali ja voi toimia niin happona kuin emäksenäkin.)
Epämetallien keskinäiset sidokset ovat usein kovalentteja, ts. elektronit jaetaan. Erityisesti hiili-hiili -sidos on tästä syystä erittäin kestävä, joten aineista voi tulla erittäin monimutkaisia.
