Elite
Wikipedia
- Elite on myös kulttuurihenkilöiden suosima ravintola Elite, mallitoimisto ja nettislangin ilmaus.
Elite on avaruustaistelu- ja kaupankäyntipeli, joka ilmestyi 1984 BBC Micro- ja Acorn Electron -kotitietokoneille. Pelin kehittivät David Braben ja Ian Bell. Elite oli yksi ensimmäisistä 3D-grafiikkaa käyttävistä kotitietokonepeleistä.
Elite käännettiin sittemmin esimerkiksi Commodore 64:lle, Commodore Amigalle, Atari ST:lle, Acorn Archimedekselle, Amstrad CPC:lle, Apple II:lle, Commodore Plus 4:lle, MSX:lle, Nintendo Entertainment Systemille, PC:lle ja ZX Spectrumille. PC-koneille on myöhemmin ilmestynyt myös EGA- ja VGA-grafiikkaa tukeva Elite Plus.
Braben teki myös kaksi jatko-osaa pelille (Frontier: Elite II, 1993, ja Frontier: First Encounters, 1995). Niistä ei kuitenkaan tullut läheskään niin suosittuja kuin alkuperäisestä pelistä. Molemmat julkaistiin vastoin Brabenin tahtoa pahasti keskeneräisinä. Braben haastoi tämän takia julkaisija Gametekin oikeuteen, jossa hän voitti.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pelin kulku
Pelaajan lentämän avaruusaluksen tyyppi oli Cobra Mk III, joka oli vain yksi kymmenistä eri pelissä tavattavista alustyypeistä. Alusten joukossa oli pieniä, ketteriä hävittäjiä sekä valtavia rahtialuksia. Pelaajan alus oli muihin nähden keskikokoa suurempi rahtialus.
Pelin vaarallisimmat viholliset olivat thargoid-nimisiä olentoja, joiden kahdeksankulmaiset lentävää lautasta muistuttavat taistelualukset laukaisivat pieniä hävittäjiä Cobra-pilotin pään menoksi.
Itse pelissä ei ollut varsinaista juonta, vaan pelaaja sai vapaasti lennellä pitkin kahdeksaa galaksia ja tuhansia tähtijärjestelmiä, käydä kauppaa, tuhota ja ryöstää rahtialuksia, käydä avaruustaisteluita ja myös suorittaa muutamia erikseen ohjelmoituja erikoistehtäviä, joiden määrä ja laatu vaihteli eri versioiden mukaan - useimmissa Eliten versioissa näitä tehtäviä, joihin vain parhaat pääsivät käsiksi, oli viisi.
Elitessä oli erikoinen pistelaskujärjestelmä, jonka perusteella pitkään hengissä selvinnyt pelaaja sai arvonimiä. Väitetään, että noin puolen vuoden pelaaminen riitti Deadly-arvonimeen. Korkeimman arvonimen Elite kerrotaan saavuttaneen Suomessa vain kymmenkunta pelaajaa. Myöhemmissä käännöksissä (kuten Amiga ja Atari ST) parhaan arvonimen hankkiminen sekä tehtävien tekeminen oli huomattavasti helpompaa, eikä se vaatinut pelaajalta kuin jonkin verran malttia.
[muokkaa] Eliten inspiroimat pelit
Monet pitivät Eliteä 1980-luvulla kaikkien aikojen parhaana tietokonepelinä, ja monet pelitalot sekä harrastajat pyrkivät luomaan itse vastaavanlaisia pelejä. Eräs tunnetuimmista "elitentappajista" oli FOFT (Federation of Free Traders), josta kohuttiin paljon etukäteen, mutta joka julkaistiin pahasti keskeneräisenä eikä muutenkaan täyttänyt siihen kohdistuneita odotuksia. Tuon ajan johtaville pelikoneille, Amigalle ja Atari ST:lle, julkaistut Warhead, Starglider 2 sekä Damocles olivat sen sijaan erittäin onnistuneina pidettyjä ja klassikoksi muodostuneita avaruussimulaatioita, mutta peli-idealtaan ne olivat hieman erilaisia kuin vapaamuotoista kaupankäyntiä painottanut Elite.
Tietokonepelimaailman mullistava elitentappaja oli aiheena myös MikroBitti-lehden vuoden 1989 aprillipilassa. Pilassa esiintyneen kuvitteellisen pelin nimi oli Illuminatus ja sen oli suunnitellut kuvitteellinen "Jürgen Sternreise". Todellisuudessa artikkelin oli laatinut pääasiassa Niko Nirvi. Myöhemmin suomalaisen demoryhmän, Future Crew'n, jäsenet rupesivat tekemään peliä tuon artikkelin innoittamana, mutta projekti jäi heiltä kesken.
[muokkaa] Elite 4
David Brabenin perustama pelitalo Frontier Developments on jo noin viiden vuoden ajan kehitellyt uutta Elite-sarjan peliä työnimellä Elite 4. Kehitystyö on tapahtunut suuren hiljaisuuden vallitessa, mutta ilmeisesti projekti on kohdannut monenlaisia ongelmia eikä peli ole valmistumassa ainakaan pian.
[muokkaa] Oikeusjutut
Ian Bellin ja David Brabenin välillä on vuosien varrella ollut useita lakiteknisiä välienselvittelyjä, joista tuorein on tältä kesältä, Brabenin vaatiessa, että Bell poistaa kotisivuiltaan Elite-tiedostot, joita hänellä ei ole lupa levittää.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- The Elite Home Page: http://www.iancgbell.clara.net/elite/
- Mikrobitti -lehden Illuminatus -pila ja sitä kommentoiva saman lehden artikkeli
Luokat: Acorn Archimedes -pelit | Acornsoft-pelit | Amiga-pelit | Amstrad CPC -pelit | Apple II -pelit | Atari ST -pelit | BBC Micro ja Acorn Electron -pelit | Commodore 64 -pelit | MS-DOS-pelit | MSX-pelit | NES-pelit | SAM Coupé -pelit | ZX Spectrum -pelit | Scifipelit | Simulaatiopelit | Vuoden 1984 tietokone- ja videopelit