David Byron
Wikipedia
David Byron (oik. David Garrick, (29. tammikuuta 1947–28. helmikuuta 1985) oli brittiläinen heavy metal-laulaja, joka tunnetaan parhaiten urastaan heavy-yhtye Uriah Heepissä.
Tunnusomaista Byronin laulussa oli korkean falsetin käyttö. Omaperäisen laulutavan lisäksi Byron tunnettiin hyvin teatraalisesta lavaesiintymisestä.
Vuonna 1975 julkaistiin laulajan ensimmäinen sooloalbumi, Take No Prisoners. Byron erotettiin Uriah Heepistä 1976 lisääntyneen alkoholin käytön ja sen mukanaan tuomien ongelmien takia. Sen jälkeen Byron perusti Clem Clempsonin ja Geoff Brittonin kanssa rock-yhtyeen nimeltä Rough Diamond. Yhtye muodostui kansainvälisesti menestyneistä artisteista, mutta hajosi pian. Rough Diamond ehti julkaista yhden nimeään kantaneen albumin 1977. Laulaja palasi soolouralle, mutta ei menestynyt entiseen malliin johtuen suuresti nousseesta punk-aallosta. Byronin toinen soololevy Baby Faced Killer ilmestyi vuonna 1978. Levyllä on kuultavissa vaikutteita muun muassa diskomusiikista. Vuonna 1981 Byron perusti yhdessä kitaristi Robin Georgen kanssa rock-yhtyeen nimeltä The Byron Band. Yhtyeeltä ilmestyi 1981 albumi On The Rocks, joka ei saavuttanut enää mainittavaa suosiota.
David Byron kuoli liiallisen alkoholin käytön aiheuttamaan sydänkohtaukseen vuonna 1985.